The Project Gutenberg eBook of Halikon hakoniskat 2, by Iida Heinonen and Niilo Kallio

"Halikon Hakoniskat II" jatkaa I osan tapainkuvaussarjaa. Kun ensimmäisessä niteessä kuvataan joulunviettoa vuoden 1880 tienoilla, kerrotaan nyt ilmestyvässä alkuvuoden juhlia: laskiaista, pääsiäistä, helatorstaita ja helluntaita. Tapaukset keskittyvät taaskin Halikon pitäjän Talolan kylän Keskitaloon, josta kertoja puusepän emäntä Ida Heinonen (synt. 1869, asuu nykyään Uskelan Isossakylässä) on kotoisin.

Ne maininnat, joita oli joulutapakuvauksen johdannossa teoksen syntymisestä ja muistiinkirjoittamisesta, kuuluvat sellaisenaan tännekin.

Teoksen kuvituksesta on edelleen huolehtinut taiteilija Matti E. Warén. Murresanaston on tarkastanut neiti Tyyne Helve Molemmille avustajilleni lausun parhaat kiitokseni.

[Niille, jota eivät ole lukeneet "Halikon Hakoniskain" I osaa, huomautetaan, että Lempi, Hilma, Alma ja Minne ovat Keskitalon tyttäriä, Matti, Jussi ja Hessu renkejä, niistä Matti jo ikämies, Hessu taas vielä renkipoika sekä Kustaava ja Mari naispalvelijoita.]

1. LASKJANE.

"Jaa huame onki sitt taas laskjane ja mun täyttykin tänäpehton tällä' suola' sulama, ett mää näe, jos meijän talo väkkest joku kuale tää vuare sisäll", sanos Lempi. Sitt hää meinas Almat:

"Kiippe' sää tonn kissalinnas ja ota siält pualikost kaikest suurema' sualrakke."

"Hae mull sitt oikken piru suur", huus Mari, "ette mää kuminka viäl viitis kuall."

Nii Lempi leikkas nii munt piänt paperlappu kui munt ihmist talos ol ja kirjott jokatte nime eri lappu. Hän tälläs ne' kaikk rinnasi akkonall ja yhre sualrakke jokase lapun pääll. Sitt ne annetti olla' siin huamelta' saakk, mutt huamelta ol kiiru, ett saatti nährä' kene lapun päält oi sualrae' sulanu. Välist sattuski nii, ett luultti se oikken torest tiätävä, esimerkiks sillonkin ku Matt kual, nii hene sualrakkes ol sulanu ja hene nimilappus pääll ol vaan piän vesitilkk. Alma sillon tälläsikin, ku hä sitä Matin kualema ain pelkäs.

Mutt täll kertta tehti simmone falskeus, ku Mari nii suurt sualrakket tahro, ett Hessu ol tullu yäll sänkystäs alas ja kaatanu vett sihe Mari sualrakken pääll nii ett se ol sulanu, vaikk se ol kuminki viis kertta suuremp kun toiste sualrakke. Huameltan ku Mari nous ylös, nii hän peljästys vähän kovi ja sanos:

"No kyll su aikaski jo on kuall, kyll sä jo maelma makku ole' päässy", sanos Jus, se isotrenk.

"Em mää suu juttujes pääll mittä räkn", sanos Mari, "mutt toi o vähän kamala, ku muu sualrakken o sulanu, vaikk se ol vähä suurempikin kun toiste."

"Jaa, jaa", huus Hessu sihe sänkystäs, "kyll sull kualeminen tule, ett rup katuma ny vaa jo synnejäs."

"Niin kyll, mutt ku mu sualan o sulanu. Mutt mahtavak tommose noitakonsti' senttä mittän tiättä."

"Ei simmone mittän tiär, mutt men sä Mari kysymä sialt, niin kyll se sano tore, mitä sull tapattu", sanos Alma.

Sitt hä vät saappa jalkkasas ja läks menemä sikaläti oven taa, potkas ove ja kysys oikken kovall äänell:

"Röh", ja se ymmärretti sitt simmotti, ett sika sanos ett 'saa'. Sitt hän potkas viäl toisen kerra ja sanos ett:

"Röh, röh", ja se tarkott sama ku 'ei, ei'. Nii Mari kysys kolmannen kerra viäl ett:

"Kuuit kuuit", ku se rupes jo pärät vinkuman, ku sitä niin pal kiusatti. Mari ymmärs se simmott sitt, ett kuitt o hene miähe saamises. Nii Mari vihastus, juaks tuppa ja lavet sitt kummott henen kansas ol keiny, ja sillo jokane meinas, ett kyll sika tiättä paremin tänä vuan ku suala.

"Kyll sualaki ols muuton tiätäny, jolle Hessu ols kastanu Mari sualraet", sanos Alma.

"Nii", sanos Hessu, "mää meinasin tänäp Mari simmoseks peljättä, ette se ols ollenka liukkuman tunkeunu, ku hää sanos, ett poja liukuti hent menne vua nii, ett hää luul saavas aika tatlaslaaki."

"Nii oikke", sanos Kustava, "sää oleski ny jo koettanu laskiaiskonstis, jos mää ruppe ny' pruuvama. Konttas sää Alma tonn sänky all, ku sää simmonen piän ole ja ann mun piaksun siält. Mahraks sää tuntte mun piaksujan siält toiste joukost."

"Voi voi", sanos Alma, "kyll ne ny ain tuntte, ku ne ova niin pitkä' kun Peetlehemi luisti."

Kustava mene piaksujens kans ove suuhu, käänttä selkäs päin päräseinä ja paiska piaksu jalkkattes välist menemän tuvan takapualell. Varppanpual kääntys sitt päräll päi. Se meinas ett hän tul olema viäl toiselaki laskjasell samas talos. Mutt jos varppanpual ols kääntyny oven päi, nii hää ols joutunu muuttaman talost pois pyhämiästen peevä.

Nyy Mari tul nii hohkesas, ett henen täytty kans koetta' tota konsti, ett toi vast tiättäki. Hää ott ne' kroppanne' piaksus, paiskas oikken kovall faartill ja huus ett:

Mutt toinen piaks sattus menemänki akkona ja rikkos see. Toinen putos penkill ja toinen permanoll, ja molema oli' kyljeläs, ei saattu ollenkan tiättä, mihen päi varppa oli. Isäntäkin kuul sen kolaukse ja tul kattoma ja ihmettel sitt kovin, ku Mari o noi matal, ett kui hä ols piaksus voinu nii ylös saar. Mutt sitt hä meinas:

"Kyll mar se tiättä sitä, ett kun pyhämiästen peev tule, niin kyll mar
Mari jouttu itekki menemä akkonast ulos."

Ei Mari puhunu mittä, mutt kokos niit klasinkappali vaa helmasas ja kiros simmotti hiljaksi et'saa…', niinku henen tapas ol.

"Koetas sää kans heittä ett saaran tiato, jos sääki mene' pois meilt ens syksy."

"Em mää simmott kakaroitta viit", sanos Juss, "mää mene sitt jos tahrota, ja ole sitt jos pyyretä."

"Ei tiäräkkä", meinas isänt, "mutt kun tule ehto nii syä' sä Mari yhreksä silakka takaperi. Kyll sull sitt tule kova jano, mutt sitt su sulhases tule sull yäll kahrentoist aika juamist antama ja kato' sitt oikke nuuka, ett sää tunne' kene muatone se o."

Ämänt otta ne makkara', tällä ne' pannu ja pia ne' kirisevä' siäll.
Lapse nouseva ny' kans jo ylös ja kysyvä ett:

"Kysykä Almalt", tiuskase ämänt, "em mä täsä ny' kärkk simmossi funterama."

"No es sää niin kovin pal ossakkan tehrä, kyll sää saa sitä tehrä, ku sää ole' tähänki saakk tehny. Mutte miähe' kuminka saa ollenka veistä'tänäpä. Niist lastuist ku laskjase veistetä, niist tule sorkk'tautti luantkappalis. Ei kehrätä' kans saa ja ei käyttä mittä simmost konett ett on pyöriväinen pyär. Siit tuleva lamppa' pyärpääks. Mutt tuva saa kävästä yhreksän kertta ja joka nurka viäl yhreksän kertta erittäisi. Sitt pysyvä' koko vuare viäl kaikk nurka niin puhtan, ette ol pal puhristuksest vaeva."

"Niin kyll tee ny jo tiaro sai mitä tänäpän tehrä' saa, ett liukku' saa kuminki. Lehtekä menemä ny viäl ennenku ruak valmiks tule, kosk tuall Jokikaustallaki ova jo kaikk pello' kirjavi liukkujist ja kelkoist."

"Nii jos mee menen tonn yhte sakki tai jos mee' tule vaa Myllyhaast alas muutama reisu."

"No liukukka mist hyväs, ei sill väli ol ku liukutuks vaan tule, ku se o simmonen tapa, ette' pruukat syär ennenku o liukuttu enssi." Lapse läksi' sitt menemä.

"Mitäs mee ny' sitt oikken tällän ku o laskjane nii eks pruukat jotta erilaissi tällä", sanos Hilma.

"No ei mittä erilaissi, ku nää makkara ova, täll ny vaa mitä muulastenki", meinas ämänt, "ja men sää Alma huutama miähe' sisäll ja lapse' kans."

Sitt ne' tuleva' kaikk ja ruppeva' suuruksell. Ku siin sitt syärä, nii ruveta funterama ett mihe oikke liukkuma mennä.

"Nii em mää tiär mihe liukkuma mennä", sanos Alma, "mutt Marku ämänt kesk sanoma, ett sinn kuminki mennän tänäpehton tuppo nostama."

"Ei mar heitti ny' kaikki sentä syär, laskjase syärän pää ja konti ja joulu sitt vast hännän kronki."

"Em mää sentä simmosest laskjassopast mittän tykk, kun täytty noit peruni nii jumalattomast kuari."

"Jaa mutt ei mistän tul nii hyvä soppa ku sian perssest ja peru- nist", sanos Mari.

"Mutt ei sinn tälletäkkä sitä paikka, kun tälletän konti ja korva vaa", sanos sihe Alma.

"Pir sää suus kii, em mää simmosest karvasest hännäst hual ett pois se paiskatti."

"Älkkä siin ny ijäs lavettakka, laittaka ittes ny' toimesas vaa, ett te' sitt liukkuman pääse' kun tuleva askare' tehryks ja astja' pestyks", meinas sillo ämänt.

"Mutt se o hyvä sentä, ette' sää tiär nii nuuka mihe mennä, vaikk sää luule."

"Mitä mää sitt tiärä, mutt ku sää ja Hilma ja meijä flikk, ja Ruskja ette ja Karjanumme ahtes liukkuma. Ny o hyvä keli, ett simmotti mää kuulin ku mää talli seinä ravost kuunteli."

"Nii ain, kyll sää ny' taas kaikk tiärä, mutt muist see ette' sää san yhrellekä ihmisell."

"Mitä mää sitt simmossi sano, mutt kyll mää kans jonkkus mene liukkuma. Matt lupas antta Marill ja mull se meijän pikkase nekkaree, ja mee mene sen kans meijä Myllhaa-ahtest alas nii ett humise. Mutte mää ja Marika sentä enne men ennenkö hämäris sillonkon teekki."

"Nii ny' tulekin pualpeeväse aik, ett laittaka ittes sopall vaa", sanos ämänt, "joka henk, piik ja trenk."

"Kyll täält tulla ja tullanki oikken troikas", sanova' kakara ja tuava' tullesas naapuri mukula' soppa syämä. Kaikk meni' sitt pöörä ympärs. Mutt naapuri flikk sanos:

"Kyll ne' kellasiks tuleva', ku lyä muni vaa joukko oikke huikjast", sanos ämänt.

"Em mä tommosist klimpuist mittä välitäsis", sanos Mari, "mutt ku sais liha vaa ja rasva, nii see ols poikka."

"No simmotti vaa", sanos naapuriflikk, "ett ens sinn panna vett patta ja sitt koko sian pää ja muutamppi käpäli kans, niinkun teilläki o näkyny' tällettäväs ja sitt anneta niitten kiahu oikke aika tavall, kaks tuntti kuminki ja sitt juuriskankappali ja perunankappali ja pippuriki viäl ja sipuli ja sitt pruukatan tällät jotta simmost ruahon tapast em mä muist mitä simmone o jottan persiluu tai sen tapast." Toissi ruppe vähä naorattama, meinava ett mahtaks se simmost juur sentä olla.

"Mutt jos se olikin persilja, simmost kun trekosmestarilt pruukata osta", sanos Alma.

"Nii nii simmostapa se juur ol. Klimpui laiteta sitt simmottin kun teilläki, kyll tee' sen tiärä."

"Nii kyll me' sen tiärä, mutt selit ny vaa ett me'saa oikke nuukan tiaron kummottin teill pruukata."

"No simmotti ett oteta siält parast ens muutamppi periini fatti ja tölkätä nee' piäniks. Sitt tälletä riaska ja jaohoi ja sekotetta sekasi."

"Nii simmost se on kun sitä raha pankkin kootta, nii ei sillo saa' se ruak olla nii rasvast. Sitä vaste juur sitt ei teijän klimpu ol näin kellassi ku meijä. Nii joks sä ymmärsi, ett kellase' klimpu on tyyrempi kans, mutt se ku soppa syä nii maksakon kans, pruukata sano."

Ny he lakkava' syämäst sitt, mutt yks jättä luskas nualematt. Sitt katota, ja se onki Jussi lusk. Se tarkotta simmost ett päässe saman talon takas jelle vaikk välill poiski jouttu.

"Niin kyll te ny ole laskjassoppa rähkiny, peskä astja ny vaa nii sitt te' saa mennä liukkuma. Mutt muistaka see, ette te simmotti liuk ku menne vua, ku Marikin klinkut muutama viikon päräs, kun poja oliva hene ylittesäs kelka ajanu", sano ämänt. Matt tule siin samas kans tuppa ja sano:

"Kyll siäll jo liukkumishankke ova ulkon, kosk jumpurikki nii soiva."
Hilma kattele simmotti vähä salapitte Lempin puale ja sano hiljaksi:

"Tulekos se ny jo näi aikasi ett jos joku näkke." Mutt siin samas molema flika' telauva' siit ja meni' sitt sinn Karjanummell ku heitin pitiki. Mutt ny' kattele Mari ulos akkonast ja huama, ett Muntolan pelloll o jo nii tavattomaste liukkuji. Sillo henell tulevakki simmose' kiiru ja hä sano ett:

"No ei mee'sinn men, ku siäll on taas simmossi pojanklossei nii taitamattomast. Ja ei Matt meill muuto nekkarekkekä ann, jolle me' kahre liuk".

"No ei sunka mää ny' sun purtilon kans kahre viit tulla, simmossen paikka mää mene, ett poikki kans o."

Sitt he lähtevä menemä sen piäne nekkareen kans. Mutt he meinavakki keskenäs, ett he liukkuvakki vaan kahrestas siin ja huutava vastuksi Muntola väkketten kans. Ja nii he lähtevä' pellolt alas ja Mari huutta:

"Liu'u liu'u liinoi, pitki ja hianoi, Talolas o syittä pitki ja Jokikaustall tuuman pitki."

Mutt ku ne' kuuleva' siäll Jokikaustall simmosen piäne ääne, nii ne ruppeva huutama vasta niin kamalast ett:

"Liu'u liu'u liinoi, jos Talolas o syittä pitki, nii Jokikaustall virsta pitki."

Nii Mari läks menemä se nekkareen kans, ja Alma men koti ja ol vähä simmose surkja näköne. Nii Matt sano:

"No se henelt ny viäl puuttus, se o se ainane hoelo, se' flikk", sanos Matt, "nyy ne 'paneva' se reen kans siäll mäsäks." Sitt Alma ja Matt rupesi' kuutelema ja siält kuulus hirmunen kita, ku siäll ol niin taitamattoman pal ihmissi, niinkö nalkkarin katei. Ne liukuti' siäll Marit enssi, mutt sitt ne' päästi henen tulema yksinäs ahtest alas. Mutt siin jokirannas ol simmone niitlato, ja kunne Mari osannu' tyyrätä, nii se reki men päittäs sihe laron kylkke, ja reen kuan ol menny' kaikk mäsäks, niinku Matt pelkäsiki. Mari tul piäne ajan takka ähkye ja puhkue se reen kans koti. Nii Matt sanos ett:

"Voi Matt kult, kyll mu muutonkin tunttu", sanos Mari, "mu värettin kelkall ja lykätti reell ja sitt viimeselttä viätelti muu yksinäs rekke istuma ja lykättin tuleman päi laroseinä."

"Nii ja siin ol sitt se loiro lopp", sanos Matt ja rupes vätämä sitä reen krekkala tallivaja.

Mutt siin samas kuulus taas jumpuri soivas ja samas seisatta yks hevonen portin piäle. Sillo Alma unhottaki oma murhes ja juakse kattoman, kuka se ol ku sisari ol liukuttanu. Mutt ei hä sitä niin tarko nähny, jos se ol Riikolan Perttu tai Pohjan Kalle, mutt toine se niist ol. Sitt kaikk meni' tuppa ja huusi:

"Tervessi liukkumast ja jutteli siin keskenäs, kenell ol ollu lysti", ja se arvatti sitt jo entiselttä kummotti Marin kans keve.

Ku he' siin parhalas jutteleva, nii siin samas ruppe porstos kolisema, ovi aukentus ja siält tul sitt simmone äijäntöpö, Juhani-faar, kun kans tööthutkariks pruukattin kuttu ja kysys:

"Oleks tee' simmost ryssä husaari nähny', kun pittä ain simmost punast tröijy, ikä niill pruukka olla." No ei simmost ollu' kukka nähny.

"Se men laahust vaan tonn Muntolan pelloll poikki hakema, mutt poja' panikki henen pirun kelkka ja läheti' takas jelle." Sitt jokane jo ruppe kääntämä silmiäs Marin päi ja Mari räiskäse niin kovi ett:

"Mää tuli Markult juur ja siäll orotetti jo teitti niin kovi. He valitikki, ett taitta tulla vähä ikävä laskjane, jolle sinn kettän tulsis."

"Em mää sinn nyy men, mun piräsis tääll olema lapsenpiikan, ett Alma saa mennä."

"Nii ja sitt lähretänkin koht", sanos Lempi. "Eks Kustava ja Hessu kans tul ja sää kans Mari."

"No se ny ilmankin tiättä, sano Ulla-papp, ett jokanen taevas kohetta", sanos Mari ja läks menemä erell. Toise läksi' päräs. Ku faar huamas sitt, ette hän kelvanukka lapsenpiikaks, nii hä ott keppis ja läks kans töpöttämä.

Markull o jo iso kaffepann keskell pöyttä valmist kaffe' täynö, ja ämänt ja isänt istusi' pöörän taka rinnatuksi. Ämänt sanos:

"No ei ny mittä erityist, ei mistä lystist kuminka ol puhett ollu, mutt jos nyy ruppe tulema."

"Kyll se simmonen tapa pruukka olla, jos vaa viititä. Jaa'a ny onki vähä mukava ku o faariki felis, nii hää ossa ne selittä' sitt taas."

Ämänt kesk sitt viämän kaffeverstan pois pöörält ja tuama vallan kupei, nii munt kuppi, kui munt o ihmist. Emma toi kaffekupei, ja ämänt men ite' tuama muit ainei ett saatti värki' klonkkuma. Kaikk soviti ittes pöörä ympärs istuma, o heitti siin jottan parikymment ihmist. Tälletti ne' kaffekupi' kumolas, yhren kupi ali tälletti avane, toisse sakse', kolmantte sormus, neljäntte valkost lankka, viirentten punast, kuurentte musta, seittämäntte vehrjäst, kahreksantte sinist lankka ja sitt yhten talletti must roikaltuppo, liarutetti ikä simmosen piänen tokkosen tapane. Sitt ruvettin tuppo nostama.

Isänt nost ensmäseks ja siin sattus olema vehrjäne lank. Mutt ei siit tiätäny' kukka, mitä vehrjäne lank tarkotta, ei faarikan tiätäny. No sitt nost ämänt. Tul sinine lank. Mutt se ol taas simmone, ette heitist kukkan tiätäny, mitä se sinine lank merinteera. Ny nost Lempi ja sen kupi all ol must lank. Sitt faar kröhät jo ja sanos:

"Se tiättä sitä ett jos teitill flikoill jolla on kaks sulhast, niin toinen täytty jättä, ett must tiättä ain murhett ja kahrest sulhasest ruppe murhett kans tulema".

"Ny Maija-Stiinan täyttyki ruveta vähä jouruttama, ett ova juur viimese vuare jo, nii ja kosk näkky ett Maija-Stiinan täytty viäl yks tommone saara".

"Sinn Alestuppan tul' yks simmone hevonen ku on kipjä ja se tarvittis kriakunkilju, ett faarin tarttis mennä' koti." Faar läksiki vähä äkki. Mari ol miälisäs ja sanos:

"Men sinn takasi, misä sä ennenki nelkymment viikko makasi." Sitt isänt huutta Almat:

"Ei mun tarttekkan, ku Matt rupes kiikuttama ja hää sanos, ett mä saa olla niin kauvan, ku mää tahro, ett kyll hää asja vasta." Sitt Markun Kalle sanos:

"Kyll mull äit o niinku muillaki", sanos Alma, "ette kukka ol viäl ilma äitti syntyny."

"Yks on syntyny ilma issä, mutt siit o jo pal aikka", sanos Alma. Kaikk rupesi vähä naorama ja meinasi ette kukka ol ilma issä syntyny.

"Misäs toi pikku profeett o ollu' kutte mää ol sitä nähny' kolmen peevä". Hää meinas Almat.

"Tais olla valaskala vatas", vastas Alma sihe. Sitt isänt muist, ett hää ol nostanu' tuppo, mutt ette kukka ollu muistanu sano, mitä vehrjänen tiättä.

"No ek faar siit sitt tiätäny, ku hä sen tuponostamisen kans joka laskjasen tuhto."

"Mutt selitäs sää nää oikke järjestäs ennenkun taas uurestas ruveta nostama."

"No se o simmotti, ett ku saa sakse, nii siit tule kraatal, ja jos saa avame, nii siit tule ämänt, ja jos saa sormukse, niin tule morsjameks. Noi lanka' taas, jos saa punase, nii sill tule joku suur ilo ja jos saa musta, nii sill tule murhett. Valkonen tiättä kualema, jos kuale ite' sitt, taikk joku tuttava taikk sukulaine. Jos tule kellane, nii siit tule simmonen, kun kututa huaraks ja vehrjäne on toivo färi, ett mitä toivo, nii se kei totte sitt sinä vua.

"Jaa mutt mull tuliki vehrjäne", muist isänt sitt, "mutt arvaks sää
Alma mitä mää kaike enemmän toevo."

Sitt ämänt rupes niin kiirust selittämä, ett henell tul sininen, ku joku tiäräsis mitä se tarkotta".

"No sinine on usko färi, ja kun tee usko' see mitä isänt toivo, nii sitt se tapattu tänä vua." Kaikk oli' tytyväissi niihi selityksi mutt Ilola Joppi kysys viäl ett:

"Kyll ne' sitt jo selitetyks tuli, mutt mahraks me ny viäl ruveta uurestas niit nostama."

"Ei sunka me änä viit", sanos Lempi, "meitin täytty taas ruveta' koht kotinki menemä."

"No voi houru sentä, ei teitill ny viäl niin kiiru ol, ett meijä' flikakkin pääsevä viäl nostama."

"No nosteta sitt", sanos isänt, "mutt kyll mä tota vehrjäist kuminki viäl nosta."

"Nii jos sattu", sanos Alma, "ja sen täyttykin tulla pärät koi kertta pärästyksi, ennenku se oikken tiättä."

"Jaa ei tommot annetakka oll, ne sekotettanki ain jokatte nostamise välis ja teitin täytty panna' peite silmill jokatte."

"Ai helkutti vaiväkke", sanos sillo Markun Kalle, "ja me nosti vaan kuka kärkis, mutt konsti ovakkin kolmelaissi."

"Nii eks tee' sitä sitt ymmär, ett järkke kärjäteskin tarvita, ette kaht kertta saman talo men", sanos Alma.

"Jaa mutt ei sunka mee' tätä sentä ny änä viit, ruveta ny, ruveta vaikk sarvittama", sanos Hilma.

"Nii mutt siit tule taas simmost kohina, ku siit tule pantei niin taitamattomast", meina Lempi sillo.

"Tuakkas kooras tänn vaan kyll mää ruppe sarvittama", sano Mari viäl.
Sitt on kaikkije sorme' pööräs kiine. Ja Mari huutta: "sarvi sarvi
sarvi sarvi — kuppari sarvi." Mutt ei kukka muist nosta sormetas ylös.
Mari kiljase:

"Pant tule joka ainoalt. Ek teekkä isänt siit tiär, ett kupparill o sarve', kos parhalaski näkyvä' poskis sarve jelje."

"Ja mutt ei sunka äitiläs ollu' koska sarve' pääs, ku hän kuppamas keve", sanos Alma, "hän kanno niit pussisas."

"Nii ei siit sitt mittän pantti tulekkan, ku ne on kupparin tyäkapinei, ei ne olekka hene omi sarvias", meinas isänt.

"Sarvi sarvi sarvi — kissa sarvi". No ny nostikkin taas joksikkin kaikk ja kissall ei ollukka sarvi. — — —

"Ei mar Fiia", sanos isänt, "ny onki laskjane ett tuas Fiia meill laskjasryyppy."

"Voi houru sentä, ku mää ole se valla unhottanu, täsä mene aik nii lystiste, ette muist pal mittä", sano ämänt. Sitt ämänt mene ja tua kaks pottu, toises o viina ja toises viini. Hän tällä pikari vaan kaikill ja ruppe kaatama, miähill kaareta viina ja vaiväkkell viini. Sitt Hessu otta kans viiniklasi, ei hä otakka viinaklasi vaikk hä miäs o.

"Ei hene ol hyvä viina juara, ruppe näkemän taas pian piäni enkelei, niinkö viimes joulunki", sanos Mari.

"No ryypäkkä ryyppis pois ny vaa, älkkä siin riirelkkö, ett päästä sitt taas sarvittaman taikk mitä täs ruvetan tekemä", sano Ilola Jopp. Sitt Hessu otta kans viinapikari ja laola:

"Kaffetta juan minä kupista ja rommia pikarista, sauhua verän syrämelle Saksan sikarista."

"Jaa mutt kyll meiti ny senttä jo täytty lehte", meina Lempi, "ett kell o jo niin kovin pal." Kyll ämänt siin kohetta sitä kovi vastusta, mutt sentänki he vaa jo lähtevä.

"Nii oikke, hyväst hyväst, hyvä voimist ja onnellist naimist", sano isänt Lempill.

"Nii ja mää sano hyväst hyväst, syrämest syväst ja vatan pohjast", sano
Mari viimitteks ja mene ovest ulos.

Ny hee' sitt läksi juaste Marku ahtest alas Kestalon päi. Joku siin juastesas viäl huutta:

"Siunakko, ku o niin kova nälkäkin, kun pääsis koti vaa." Ja sitt hä juakse suara päät pattan kattoma, jos sopp on kuuma ja tuleki nii iloseks, ku hä huama ett se o ja sano:

Hä nappa kaoha, otta siält muutampi klimpui ja meina aja suuhusas, mutt
Matt katto ylissänkysyrjält ja huutta:

"No jok sun taas niin kova nälk o", sano Hessu, "ku sä pualpeeväst juur mänttäsi makos täynö."

"Jaa em mää sinn omast päästän, mutt ku ämänt kesk ja siäll oliki sitt simmost laskjassoppa, ett mää tiärä, ette ol koko pitäjäs."

"Niin kyll se muutenkin tiättä", sanos Lempi, "se Marku ämänt onki simmone ihmine, ette se huano kärsikkä. Siäll ova' simmose elotalkko' kans, ette niit kans ol koko pitäjäs. Se elosahtiki o sentä nii makjat ja sakjat, otta oikke huulin kiine, niinkö jotta honninki jois."

"Nii ja vähä viina joukos kans", sanos Juss. "Mutt ei siäll se viinan kans ain tuhrat, meill se viin on pääasja."

"No älä ny' syä Mari sitä liha niin pal, ku su yhreksä silakkakin pittä viäl syämän tänäpehto", sanos Alma.

"Ai jestas, em mä olsisis yhtä muistanukka. Se ol oikke hyvä ett sä sanosi", ja paiskas siasorka fattin takas nii ett plumpsatt. Sitt hä hak silakk'kaukalon kaapist framill, mutt sillo hä huama, ette siin olekkan ku viis silakka. Hä meina kiro ja sano:

Nii hä jätt kiromise ja lähte puari hakema silakoi lissä. Hän tule sisäll taas ja ruppe syämä. Mutt hä funtera ett:

"No kuinas sitt", sano Hessu sihe, "jolle' sä silmi kuminka söis, niin tulsisis pia joku sokja suu juattama."

Ku Mari on kuus saanu' syäryks, nii ruppe jo nii vastan tööttämä, ette tahr änä saara seittämätt alkatuks. Hän taittaki sitt pää ja hännä ikä vähä salapitte ja pistä suuhusas mutt purotta sen kespaika holkki. Mutt Alma huamas se ja sanos ett:

Hä vihastu vähä ja otta se silakan kespaika siält holkist ja pistä suuhusas. Niin tul seittemäs syäryks, mutt ny on kaks syämätt viäl. Hä funtera, ett mikä ny autta, ette mä ny lopis näit millä hinnall. Hä roikotta niit kaht silakka pivosas ja ne näyttävä hene miälest nii suuriltaki jo. Mutt sitt hä meina ett:

"Kyll välill juara' saa, mutt sitt ei saa änä olleskan, ku o ne yhreksä silakka kaikk syäny." Nii Mari men ja triipas kalja haarukast oikke aika tavall.

"Jaa jaa", sano Matt, "ei hullui kynnet ei kylvet, niit kasva itteltäs.
Ny hän tappa ittes viäl viimitteks, ennenku laskjane loppu.

"Pitäkän tee' plottis kii joka ainoa, kyll mää nää' kaks viäl täst perukoitte", ja siin samas oli' silaka menny' tiätämättömill teill. Almaki viäl kurkka kamari ove ravost, jos ne' tuli' syäryks. Mari krähmi jo alissänkky ja juttele itteksesäs ett:

"No se miäs, ku muu juattaman tule", sano Mari. Alma huutta samas ja naora vähä simmost falski naoru:

"Jolle' sää kakar pääs pois siit pilkka tekemäst, nii mää paiskan piaksu sun päähäsäs. Ilmanki o sitt niin kova jano, ett kiäl kuiva kitalakken kii."

Sitt alkka olla jo vähä hiljasemppa. Miähekki ruppeva' kroossama ylissänkys. Siin samas kell lyä kans kakstoist. Mutt Mari ei ol viäl saanu unen pääst kiine, ja hene o vaa niin kova jano. Hä ruppe tuiniman Kustaavat ku henell o min kova pelko, ette uskall mennä juamist ottama. Kustava härä ja kyssy oikken kiukkusest ett:

"Nii", sano Mari, "ku mää kuale jano, ja ei mää uskall mennä juama."
Kustava tule niin kiukkuseks ku hää o simmone uninen kans ja sano:

"Kuka keske kaikki noitakonstei kohettama." Sitt Kustava mene ja tua koko ämpärin kalja sänkyn parttall ja sano ett:

"Jua' siit ny ette' sä janon kual. Kyll se ny' tiättä, ette poja' se vert sun pääläs räknä, ett ne viitisi' suu juattaman tulla".

Mutte Mari sentä saa nukutuks ennenku juur huamelta vast, kun toise ova jo kaikk ylös nousse. Isäntäki jo tule tuppa ja sano ett:

"Ei sunka sää Mari jaks ny' kaffet juarakka, kyll mar sull o hyvi vetine olo, ku sull o niin pal sulhassi ja jos jokane o sitt kerranki ollu juattamas yäll."

"Ei niit muit ollu' ku yks, se ku ol nänä niskas", sanos Mari ja men ulos juaste jalkka ett pääs pois kaikkitte silmist.

"Jaa'a", sanos isänt, "kyll se lystäleminenki hyvä on, ku sitä osata oikken käyttä, mutte tommossi pehmjäpäit autasis mihenkän pryllyttämä, ett ne' tuleva' sitt nii hohkesas, ett ne hyppävä vaikk vette. Niinkun toi Mariki ny' tälläki laskjasell taas on tehny munelaissi rommelei, rikkos akkona ja ree ja viimitteks meinas viäl ittes janon tappa."

"Se ol teiti vikas pappa", sanos Alma, "tee henell simmosen konsti neuvosi ett laskjasen silakoi pruukata."

"Jaa mutt laps kult, se o simmone, ette ihmine saa' kaikke tehrä mitä neuvota, ihmisen täytty ite hunterata, mist neuvost kannatta vaari otta ja mist ei."

"Niinpä", sanos Alma, "mutte Mari os mittä ajatella, hän tekke kaikk hulluste ja ajattele vast päräst."

"Simmotti se vissin taitta olla", sanos isänt, ja sihe sitt taas unhottus koko se vuatine laskjaslysti.

2. PÄÄSJÄNE.

"Nii ain, ny' tuleva ne makjaleevä juhla, mämmyjuhla, pääsjäse ja mik ne' kaikk ova", meinas sihen Kustava.

"Niinpä", sanos ämänt, "meijä mämmyntekoki o ny vähä niinku myähästyny, muutamis paikois pruukatan tehrä jo viikko ennen, ku mämm on simmost ainett, ett se tule paremaks, mitä kauvema se seisso. Mutte meill aut koska nii aikasin tekemine, ku meijä väki tykkävä' kaikk niin kovi mämmyst, ett ne' tahtova' koht kaikk syärä. Välist on keiny' simmottinki, ett ku on pääsjänen tullu, nii ei ol yht ainoat rovikko änä jälill, ku o nii aikasin tehty. Ei nyy sentä änä paran orottamine, ny' täytty koht sitt panna värki' klonkkuma. Te' flika Lempi ja Hilma, saakki ny ruveta' sihen toime, em mää viit noit piikflikoi sihen toimen tälläkkä, ku ne ova niin paskassi ja porossi ku ne' siäll pihatos ain tuhtava."

"No mitäs muut", sanos isänt, "kyll he ny jo mämmy ossava' tehrä, ova juur ylimäissi mämmyntekki."

"Mitä hullu, lait ny vaa valkja totto ja iso pata vett täynö, ja Hilma saa mennä hakema sitä mallasjauhsäkki aitalaest."

"Jaa mutt em mää voi sitä tuar", sanos Hilma. "Siin o enemän kun pual tynnäri, siin on pann kuminki."

"Nii siin te ny' se näe", sano ämänt, "sillon kutte viititäsis, nii ei olla' taas voevanas."

"Mutt sä määrä' kans nii sopimattomast", sanos isänt, "mimmottin tommone onhe flikk sitt panni säkki aitalaest tua, ku miäheläki on täys keres."

Isänt lehteki menemä. Mutt sitt hän keske Hilma felisäs ett hä nosta säki hene selkkäsäs. Vähä ajan päräst isänt tule, mallassäkk seljäs. Hilma kannatta siält säkin pohjast.

"No hyvinpä se saatti, vaikk meinatti ett siin on täys keres miäheläki", meina ämänt.

"No ek sä nähny, ett meitti olikin kaks ja kyll kaks ain katin kantta ku hänt vaan pittä", sanos isänt.

Ny ämänt kuutele ja kuule porstost simmost sukkela krapina. Hä lykkä ove auk, meina ett jos sija olsi' porston tullu, mutt sitt hä huama, ett Alma oliki omast päästäs kantanu' kaikk roviko' toisen tuvan puarilaest ja hä räknäs niit parhalas ja niit oliki nelkymment viis. Sitt ämänt räiskäs niin kovi ja sanos:

"Sää ole' se erinomanen kakar ain, kuka' su o niit rovikoi'keskeny' tänn kantama."

"Nii ei ny' tänä vua ol viäl kukkan keskeny, mutt mä muista menne vuatiseltta, ku sanotti ett mun täytty laitta roviko' pestyks ja katto' kans jos ne ova ehi."

"Jaa se ol taas menne vua, mutte sun tartt ain niin toimesas olla ett sä ain joka paikkan tunke, ja ei rovikoi ny viäl tarvit kunne mämmy ol viäl varitettukka", sanos ämänt.

"Mitä' sä siit ny niin kovin pahakses ota", sanos isänt, "katos autta hän kohetta ja hä o ny juur ylimäine rovikkojen pesjä."

"Ei mar täsä ny mittän tarvit, men ton tarha Matin kans hakko hakkama, siäll sä joskus ennenki ole' pääsjäse erell ollu."

Alma läks kans tarhan päi juaksema niin pal kun käpälist heltis ja huutta Matti:

Alma löyskin kirves ja men tarha hakokuarma viäre ja Matt nost henell tukin kans.

"No nakut siin ny vaa, olikin kovin tarppes, kun pääsjäne o jo nii liki ja o viäl näin pal hakko hakkamatt."

"Nii", sanos Alma, "ja ei pääsjäsen pruukat änä kuarmi tarhas, sillon täytty hako' kaikk olla' fiiniks hakattu ett hypilaora' sopiva hyvi."

"Jaa'a", sanos Hessu, "jos meijä väki menevä' Paimjos viaras, niinkö heitin piräsis, nii sillo meill onki aika viti, kyll tule taas flikojaki niinku Vilkkilän katei."

"No mää luule, ett siält tule Trato-Juljana, kosk se on tommonen piän ämm ja sill o rovikk'knippu kaelos."

"Kyll mar se see sitt onkin, kosk ämänt juttel ett porsas-Traton piräs tuama vähä rovikoi lissä."

"Jos mä uskalasi mennä' kattoma, jos se o mull kans tehny, ku se o ain ennenki simmottin tehny."

"Kyll sä ny uskala mennä", sanos Matt, "ku Juljana siäll o, ei sull ny' kukka uskall paha tehrä."

Alma lehteki menemän tuppa. Ja nii onki, Trato-Juljanall on yks niin kaunis rovikko ja se o valla eri paikas.

"Peevä, peevä". "Joks te meitill pian piäni porssai tua, kun te ole niit ain pruukanu' pääsjäse erell tuara."

"Kyll mä niit kans pian tua, mutt mä toi nyy vaa vähä rovikoi ja täsä onki yks suu vastesas, kaiken kaunempp."

Alma meina otta' se roviko siit, mutt sillo ämänt nappa se henen kerestäs ja lyä vaste silmi. Mutt Alma mene tarhan takas nii ette taanas kato.

Sillon porsas-Trattu vihastu ja ruppe kiljuma ja vinkuma niin tavattomaste ja sano:

Ämänt kohetta ittetäs vähän pualusta, mutte hää saanu ollenka suu vuaroka. Isäntäkin tul kamarist tuppan, ku hän kuul ett siäll ol niin taitamatonen kita. Isännäll o sitt nii suu naoros ja hän kyssy:

"No kyll mä henell mämmyjaohoi pussin pani, mutt se paiskas pussin päi mu silmiän ja sanos ett pir it su mämmyjaohos."

"It sä fiirapää ole", sano Trato-Juljana isäntä, "ku sä tommose ämännän talosas toi', kunne kelppa muhall ku surenkuapan pääll." Isänt läks siit sitt vaa menemä hiljasuures ulos, mene sinn miästen tykö tarha ja nauro ja sano:

"Porsas-Tratto o niin pahall pääll." Mutt siin samas Tratto tule kans tarha rovikkojes kans ja antta se yhre roviko Almall ja sano:

"Pirä' sä toi, mutt pirun kiusallaki mä viän toise roviko' pois." Isänt kyssy sitt ja sano ett:

"Niin kutte hä sois ett kukkan teksisis mittä hyvä noill Enkla-vaina lapsill", sano sihe Matt.

Matt hakka hakko vaa nii uskoste ja juttele siin yksinäs siin tuki viäres ja sano:

"Jaa'a sentä, kyll on, kyll on, kyll vaan tosi on, ku sanota, ett jos laps menettä isäs nii se mista puale, mutt jos laps menettä äitis nii se mista kaikk."

"Jaa'a", meina Alma, "ja niit tarvitankin pääsjäsen, ku niist nopoist pakka niin puute ain olema. Mutt kuules sä Hessu, tees sää muutamppi tavei kans. Kyll mää sen tiärä ett meijän tarhan kokou pääsjäspeevän ihmissi oikke aika tavall, ku meijä väki menevä' pois."

Mutt ny' Kustava huutta Alma tuama rovikkotas ett ny ruveta rovikoi jo uunin tällämä.

"Mutt mää uskala", sano Matt, otta roviko ja lehte viämä sitä tuppa. Siäll tuvas ovakkin kaikk jo nii hiki hatus ku ne ajava mämmrovikoi uuni.

"Kyll tääll rovikoi o yllin kylli", sanos ämänt, "ei tääll
Trato-Juljana rovikoi tänä vuann tarvit."

"Ei ain ikänäs näkyny' tarvittavas, kosk hä ne' pois jelle vei", sano
Matt ja mene mämmsaavin tyä ja sano Lempill ett:

"Kyll mää uskala", sano Matt, nappa kupi Lempin kerest ja pistä mämmy rovikko. Sitt hä viä sen Kustava lapjoll ja keske uuni lykkämä. Kustavall pakka tulema simmost ikä vähä salast naoru, ku se o nii lysti ett hä saa tällätä' sitä, ja Lempi sano sitt hiljaksi siin Kustavall:

Sitt mämmy ruppeva' protisema uunis vaa. Matt lehte menemän tarhan takas jelle.

"Ku mämmy ny ova uunis, niin tee' saa otta' se halttusas ja katto niitten pärä, ette ne' pala."

"No vahrata vaikk kaikk täsä ny, niin kulu lystemin tää ehtoyä. Tehrä sitt vaikk käsitöit", sano Lempi.

"Ei mutt älä sitt vaan kiältäs polt, niinku sä menne vuan tei", sanos
Lempi.

"No ei määkä ain yht hullun pysy", meina Mari, "järkke mull kans kasva sitä myären ku jalvojaki."

"Nii mutt muistaks te' pittä virastas vaari", huutta Matt ylissänkyst. "Tee' pirä' siäll vaa simmost ilo ja helu ja mämmy' taitava' sentän pala."

"Ei mar sentä", sano Hilma', "jos katotasis sentä varoks, kyll tääll o jo niin kovi imeläine haju."

"No ei sitä niin päält näe", sano Mari, "mutt mä siun kohetta, simmott leippiki siutan kun kohetetta, jos ne' kypsi ova."

Nii Mari siu ja siu, mutte hä siit mittän tiatto saa. Mutt sitt hä otta roviko syrjäst ulos ja meina vättä' se ulos. Siin samas hä huutta:

Ku valkjatikk sammus ja ei hää osannukka änä roviko syrjäst kii otta, mutt pist sormes keskell rovikko. Mari rupes juakseman pitkin permantto ja nualema niit sormias, ku ne' kuumas mämmys oli. Nii Mattiki sano:

Lempi men ny uurestas kattoma, ja sitt hä sano, ett kyll ne' kypsi ova mutt yks rovikk on kylkiten kyljeläs. Hä vilkka Kustavat kans sinn uuni suuhu ja sitt he hutiseva' siäll uuni suus ja sanova' keskenäs.

"Voi voi kui se sattuski ny juur toi rovikk olema. Mutt olla hyvi hiljaksi ny vaa ette toi flikk huam ja kohetettan tällä joku toine samasorttine se sija."

Mutt he loikattava' silmiäs ain Alman puale siin ku he niit rovikoi ulos uunist ajava. Nii Alma jo vähä meina ett kyll se vissi oliki hene rovikkos, ku ol simmottin kumolas menny. Nii sitt Alma sano:

"Kuulek te' flika, ei ol mittä niin paha ette siin ain jotta hyvä joukos ols. Ett jos se rovikk ols sattunu olema ny muu rovikkon, kun kumolas men, nii sitt se ols ollu hyvä."

"No voi voi, laps kult", sano Kustava, "su rovikkospa se ol juur. Ja me' taas pelkäsi niin kovi Lempin kans, ett kuin kovi sä taas parukkan ku se suu rovikkos sattus olema."

"Jaa se on taas eri asja, ei muu koska harmitt simmonen, ku jollan tapaturm tule, mutt se muu harmitta ku ehrolas tehrän toisill simmost kiussa ja väärytt. Tääki ol Marill juur vaan tapaturm, ei hää meinanu olleska rovikko kaatta. Ja sitä vähemä viäl mu rovikkotan."

"No ei sitt sentä ol mittä hättä", sanos Kustava, "ruveta ny vaan kantama rovikoi tonn kontturi. Reknata ja kui munt niit o."

"No sitt niit o nelkymment viis, mä reknasi ne' sillo jo ku mä selkkänkin meinasi saara."

"No ei niit sitt reknata' tarttekkan, mutt kantaka ne' pois vaa ett päästä maat. Mutt ei sunka siäll kontturis vaa rotti mahr olla", sanos Alma.

"Ei piräsis olema, ei siäll ol ikä rota jelkke nähty ei hiirenkä eres", sanos Lempi.

"Ja hyvät kans", sanos Alma, "meill on nii imeli, ku ei juur kukka os nii hyvi malttai tehrä' ku meijä mamm."

"Nii mutt sitä ova' sanonu' paremakki ihmise ja kyll mä kans malttaje maun tunne."

Ny alkka kirstuarsta. Kaikk nouseva ylös niinku ennenkin tavallisse aikkan tosa viire ajos. Kustava tällä kaffepannun kraakku ensmäseks, mutt Marill o sitt jo niin kova mämmy miälteko, ett hää lehte hakema sitä maistjasrovikko, nappa orrelt yhren tiku ja taitta sen keskelt poikk ja kehu:

Hä lykkä sen tiku rovikko ja nosta aika tavall mämmy suuhusas. Sitt huutta ett:

"O ain sull pakeljas luant, ku sä näi aikasi saa' simmost makja ruakka alas menemä."

"Teitill pakeljas luant o", räiskäs Mari, "kun te' simmost pihaton takast ruppe' koht saohuttama."

Ny isäntäkin tule kamarist tuppa ja suu mene vähä simmosse naoru ja hä sano:

"Ja kyll mun sentän täytty syämäst laatta, kosk sihen kaikk hevoses ajava", sanos Mari, ja sitt hä lykkä sen tikunpualiska sihe rovikko ja lehte pihatto.

"No Hessu", sanos isänt sillo, "älä päräks ann, väteles sää vaa niinku
Mariki."

"Ei Hessu tahr oikke uskalta, henell keve menne vua vähä ohrasest", sanos Jus, "ku hä sitä mämmy niin tavattomaste hotkis."

"Jaa", sanos Alma sitt, "hää söiki menne vua raakka mämmy ja siit henell sitt simmotti vaevama rupes."

"Nii", hä huus, "lakk ny jo syämäst, taikk mää sano oikke suameks kummot suu menne vuann keve."

"Voi voi teitti, kun te ain simmottin krina", sanos ämänt, "te ole juur niinkun katt ja koer keskenäs."

"Siit o syätty' kans niinku katt ja koer olsis ollu' syämäs." Mutt isänt sano ett:

"Mitä' sä sitä sinn paiskasi, kyll heitill viäl tule kova mämmy miälteko ennenku he oma rovikkos saava."

"Sitt saava lyärä miältekkotas korvall vaa", sanos Lempi, "ei heitill mämmy änä näytetäkkä ennenku huame huamelta."

Ny o sitt jo suurukse aik tullu, kaikk kokouva' pöörä ympärs. Mutt Mari o vaa siäll uuni suus, hän tuhni siäll askarittes kans.

"No Mari mikäs su vaiva", sanos isänt, "kutte' sä syämän tul, ku sää ain pruukka olla ensmäne miäs, niinku Esa taevas."

"Em mää saa' täll haava syäryks", sanos Mari, "ja mämmy em mää syä änä ikä."

Ei siit sitt kukka sen paremppa asja tehny, tdise' söi niinku ain ennenki ja jokane ruppe taas tuhtama, muutama ruppeva leipoma ja muutama saunantekko. Sitt on pia niin pitkäll päästy ett koht kesketän pualpeeväsell. Toise menevä' kaikk, mutt Marit ei näy' taasenkka ja ei Marit ol tuvasaka.

Alma lehte sitt kans ja mene lammaspihato vaja. Hä arvas ett Mari o siäll lamppajen kans huushollamas ja siäll Mari istuki hakotuki nokas.

"Mikäs su oikke vaeva, kutte' sää tul syämä ja ru'akki jo valla jähtyvä."

"No oikke hyvä riaskvellinki ja jotta muut sitt kans viäl ja jolle' sä siit tykk niin kyll sull mämmy kans viäl anneta."

"Voi laps kult", sanos Mari, "em mää sois mämmy täll haava vaikk mämm sois muu, ku mää söi sitä huamelta varha nii taitamattomast ett mää tuli vallan kipjäks. Mä ole sitt koko peevä oksentanu ja kyäkäny ja tiäs mitä mä olen tehny."

"Ei Mari tul ett hä o niin kipjä, o juur samalainen ku Hessu menne vua. Sanota ett pilkk lankke oma nilkka ja ny o lankenu' kans." Hessull tul lysti, ett henen täytys keske syämist lehte' sinn lammaspihato vaja. Hä huus mennesäs jo ett:

"Piti piti, se ny oikke ol, ny' sun keve niin kun pitiki, ett Alma sanos, ett pilkk lankke ain oma nilkka. Kukas kesk niin pal mämmy hottisas ajama."

Mutt ku hä siin pitit sitt, nii Mari suuttus ja nappas hakokapulan kettesäs ja sano ett:

"No no", huus Hessu ja läks juaksema. Mutt kun tarhas ol simmost pehmust hakko ku ol juur pääsjäseks reerattu nii hää men päistikka sinn. Sitt Marin pit hent vätelemä se hakokapulan kans, mutt Hessu konttas, ott Marin konteist kii ja vet henen kans nuri. Siäll he' sitt nahjava oikke iso aja ett isäntäki jo mene kattoma. Mutt ku isänt huama ette Mari nii henke saeras ol, nii hä sano:

"Niin kyll", sanos Mari, "ku mu vattan ol sitt niin kipjä ja hän tule tohon pitittämä."

"Jaa'a", sanos isänt, "Hessu antta samast sarvest takasi, mitäs sä henest huamelta enssin pilkka tei, vaikk henell menne vua simmonen tapaturm tul, mutt se ol kans mämmy ansjo."

Nii Mari krähmis siält hakokasast ylös ja pit kii sualvyästäs ku hame ol ratkeunu. Ja sitt ku hän kärkis tuppa, niin kaikk naoro hent ja sanosi:

Nii Alma juasta tänittä' mutt siin samas hä huamaki ett henell o valkost lankka neolas. Nii hä sano:

Ku Alma siin umpele Mari sualvyät kiine, niin tule Hessu tuppa ja ruikutta ett henen pöksys puttova' ku Mari räpis pännin poikk.

"Ohoh ku muu o vetine olo" ja hä ruppe silakkaukalo hakema. Hä ruppeki sitt syämä raakka silakka ja oikken kova rukist leippä. Mattikin tule tuppa, ei hä ol iso aikka ollukka. Nii Matt sano:

"Ei, kyll mä sen tiärä, ett pääsjänen tule, mutt ku mä meinasi jo se mämmyn kans itten tappa."

"Jaa'a", sanos Alma, "kuuleks sä, ek se ol sentä vähä sukkel, kun toi
Mari o ain joka juhla erell niin kovi henke vaaras."

"Niinpä", sano Hessu, "mutte hullun kette saiska miakka antta, ei häntäkä sais päästä ruan pari."

"No no Hessu, ei pata saa' kattela soimata' ku molema ova yht musti", sanos Alma.

"Kyll Mari tost taas friskau", sanos Matt, "kyll mar hee Hessun kans taas menevä noitämmi kattelema ja kuuteleman kuin pal he ova' karvoi kokko saanu."

"No sillon ku paasto aikaki alkas", meinas Matt, "sillo noitämmäkki alo' karvojen kokkomise. Ku mä olin tommonen poikk'klopp ikä toi Hessu, nii mää muistan ku muu isän juttel, ett he oli joskus menny jonku vanha myllynkopi al pitkperjanta vasta yäll ja ku he' kuuteli ja katteli' siäll, nii he näi' kui noitämmi rupes tulema joka haaralt, mikä ajo vaska seljäs, mikä ajo luura seljäs ja kaikill oli' piäne' pussi' kainlos ja sitt piäne ajan takka tul piru ite. Sill ol yks silm keskell otta ja suure' sarve' pääs."

"No em mää juttelekka sitt", sanos Matt, "mutt kyll se tosi o, vaikk siit on kuminki sata vuatt ku simmost konsti pruukatti."

"Jutelkas vähä sentä viäl, mitäs niitte noitämmätten pussis ol", sanos
Mari.

"Niis ol niit karvoi, ku ruvettin punnittema. Sill isoll pirull ol oikke suur kuparinen puntar. Sill ku ol kaike enemän karvoi, se ylenetti rankisas ja siit tul kaikke ylimäine noit, mutt sill ku ol kaike vähemä, nii se joutus pois virastas päräte ja sitä lyätti sill puntarill päähä ja piru huus:

"Voi voi sentä", sanos Alma, "kyll tää o ollu enne maelmas vähän kamal yä ku vastan tule, ku simmonen ku ol kaike vähemä vikapäräne, tapetti ja sitä taas ku ol vähemä noitunu, lyättin puntarin kans päähä ja juur joka asjas vaan kaike suuremppi pahantekki o armatettu."

"Tänäpä o suur juhl'aatto, ett laittaka ny vaa askares simmotti reera, ett te' saa ruveta lukema."

Sitt hä mene kamarin takas jelle, ja kun piän aik kulu nii siält ruppe kuuluma simmost veisu äänt. Lempi ja Hilma ruppeva' tuvas veissaman kans ja kaikk muu' kuuteleva. Mutt ku on piän aik veisattu nii siält ove suust sano joku:

Hessu ja Mari tuiniva' siäll toissias, kunne he viittis millän tappa olla hiljaksi. Se on heiti miälestäs kaike ikävämppä ku lueta ja veisata, ja vaikk heitti kuin tystytettä olema hilja nii ei he' saa olluks hilja; kyll heitill ain o jotta simmost hanhenknopa.

Ku flika lakkava veissamast nii Matt otta kaapistas simmose iso virskirja, se o vissin pual kyynärä pitk. Hä o nii vanh jo, liki seittemänkymmene, nii ette hä näe simmosest piänest. Hää lukke pualen tunti verra oikken kovall äänell. Matt oliki sitt oikke hyvä lukema ett harva see ikkäne miäs osas nii hyvi lukke. Melkjäst joka pyhä hän keve kirkos ja se isone virskirj ol ain felis.

Simmoseks se nyykin taas päätetti ett huame mennän kirkon tyä kahre hevosen kans.

"Ja ei ny mittä muut sitt ku ruvetan tällämä ruakka pööräll ja ruveta ehtolisell ett päästä maat."

"Nii ja ny onki sitä ihanaist kriiskryynpuuro, niinku Matt pruukka sano", meinas Alma.

"Nii", meinas Alma, "kosk täll pääsjäsell ova meill kaikk kohtuure miähi, koske kukka ol juaksis." Isänt kattele tommotti ikä pualmitten pahaste Alman puale, mutte siit sitt kukka see enemppä asja tee' ku ruveta vaa ehtolisell ja see jelkke taas maat niinku muilaki ehtoill.

Ny on pitkperjanta. Kaikk tuhtava vähä simmosell erityisemäll kiirull, ett saaran kaikk askare' tehryks ennenkun kirkko mennä.

"Ei sunka hää ny ol menne yän makkaman kärinny", sanos Mari, "ku hää ain juttele ett hää noittu ossa, niin kyll mar hää ny' kans o lensis ollu."

"No kun tee jutteli, ett yks kert, kun teijä ämm noituma men, nii hää meinas teijän pettä, ett see kanno kirnun teiti vieresäs sänkky ja läks ite uuniluura seljäs ajama."

"Pir sää siin ny vaa suus kii ja men pihatto", sanos ämänt, "ett sää vihota' taas vaa Juhani-faari."

"No kyll se simmost tavalist kans o ja saara sitä ny maistakkin, ku ruveta juur rovikoi jakelema."

Flika meniväkki, ja ämänt tällä roviko ympärs pöörä siin oortninkis kummotti väki pruukka istu. Sitt tälletä jokasell koi kakku niinku joulunaki ja pannan pööräll kans kaikki muit simmossi tavallissi vähä paremppi ruakki ku juhl'peevill pruukata. Ruveta sitt syämä, mutte juur kukka viit alkka mämm'rovikkotas, trenki' pistävä' kaappi ja piika viävä ulos ja ketkevä yks sinn, toinen tänn, simmotti ette' trenki niit lööräs.

"Ja piti piti", sanos Mari, "eipä vanh Vilkkikä vaa löytäny, vaikk hää siäll vintill ain keve nuuskuttelemas."

"Joko' sää ole' ketkeny Alma", sano faar, "kutte suu rovikkotas missä näy. Sitä mää juur tulin kattomanki kummost mämmy siit tul, kun Trato-Juljana roviko ol tehny ja Matt uunin tälläny."

"Ei mull olekka yhtikä mämm' rovikko", sano Alma, "muu rovikkon men kuukilei."

"Piti piti, kukas keske simmosen Trato-Juljanan kans nii hyvä olema, ny' sä saa olla ilma mämmy koko pääsjäse."

"Ei hene mittä ilman tartt olla", huutta Mari, "mull o nii helkuti suur rovikko, kyll hää siit saa toisen puale."

"Älkkä siin ny niitte mämmyjes kans risakka, ruvekka ny vaa laittama ittetäs oorninki, täytty täst lehte' kirkko", sano isänt.

Koht sitt kaikk ovakki valmei. Mariki lehte, mutte hää olekka muistanu, ett ny o murhejuhl ja hää on pistäny' pääläs oikken punase hame.

"No Mari, ei ny' pas simmotti lehte' kirkko, jolle sull muut hamet ol, nii sitt sun täytty jättä' pääsjäspeeväks koko kirkko meno", sano isänt.

"Nii", sano Alma, "pääsjäspeevä saaki olla niin korja vaatte' kun tahto, ku sillo o ilojuhl, mutt ny o murhejuhl ja ny' täytty olla must."

"No onpa sull se harma", sano Lempi, "onpa seeki vähä mukavemp, kun tää punane."

"Älä vaa lähr kirkost ulos kun papp alas saarnast tule ett tänäpä on kaks saarna."

"Kyll su mennä' täytty", sano faar, "ett siäll saarnatankin tänäpä valla mämmyst."

"Haistaka te huilu", sano Mari simmotti ikä vähä hiljaksi. Mutt sentänki Mari päättä ette hää men, ku henell o ollu' simmossi mämmyrommelei, ett jos niist jouttu reera tekemä.

"Nii ja", huutta Hessu viäl viimitteks, "mitäs kis kirkas tekke, ei siäll ol kiuvastaka."

Sitt he lehtevä menemä. Faar läks kans töpöttämän kottin päi ja omaväki tul sisäll. Matt ei sitt mennykkän kirkko, hää ott se iso virskirjas ja rupes lukema. Ämänt rupes pualpeeväsen tällinki ja toise auto hent.

"No ruppes sää ny Mari kans vähä lukema", sanos ämänt, "es sää sitt pääsjäsen pyhill kuminka malt lukke."

"Kyll muulostenkin kans lukke' täytty", sanos ämänt, "ei paljast lukuste erell." Sitt Mari hakke katkismukse ja ruppe' plarama sitä. Ämäntä pakka vähä naorattama ja hää sano:

Kell ruppe jo sitt taas tulema sihen kahren paikoll ett ruveta jo kirkost takas kärkkimä. Ny ne jo tuleva ja sanova':

"Sitäpä nee' sitt vallan kohisi", sanos Hessu, "ett kaikkie suu ol nii mämmys ja kysysi ain toinen toisiltas, ett onks mu suun mämmys. Yks simmonen kuur ämmäki, kun kuul vääri, sanos 'kui, onks susi männys'."

"Nii", sanos faar, "kyll mää sen tiärä, ett simmost ennen kuminki o ain ollu' pitkperjanta."

"No joksikkin kaikill, paljast Sukamäe Miinall ol valkonen karttuninen klännink yl', niinku ain ennenki."

Nyy ruppe väki pualpeeväsell. Tää pitkperjanta täytty simmotti raohalisest kulutta, ei sillo saa mennä' kylä. Ei sillon pruuk juur kettä oorojakan tull, jolle jotta välttämätönt asja ollu. Pitkperjanta tuntus vähä simmoselt pitkält, ett nuar väki sanosiki:

"Tää peev onki ny' tämmötti molemis syrjis pyhäs kiine, ette tänäpä ny mittä oikja tyät ruvet tekemä ett tee' saa ny' poja' puhrista vaa niit hevoste värkei ja jos mee' tonn Paimjos tänäpä lehte, nii me otanki vissi Musta sitt."

"Nii ain", sano isänt, "mutt mää meinasi, ett ku Must on kaike enemä seisonu' tallis ja muu ova olle enemä ajos."

Ei Matt puhu mittä mutt ku men talli vaa ja rupes krapama Ruskjat ja puhristama ikä siit varalt, ett hää sen tällä Paimjos menemä.

Sitt Matt komenta simmotti, ett Jus ja Hessu saava mennä' tasottama hakko tarhas, ku se o simmotti vähä kasois siäll. Hä sanos, ette sill muuto väli olsiska, mutt kosk väki pois mene, niin kyll meijän tarhas sitt ruveta sitä pääsjäsviti pitämä.

Ny o sitt jo niin pal pääsjäslaovantat kulunu, ett pia huuretan pualpeeväsell. Ku he' siin parhalas syävä, nii sattus faar taas tulema.

"No se ol ny oikke hyvä ett te' tuli", sano ämänt, "kyll mar te ny' tulekki meill vähä jööt pitämä, ku meitin piräsis lähtemän Paimjos."

"Jaa'a kyll mää tule", sano faar, "ja ei muuton taeras änä olla nurkk'kivekkän paikolas, kun te' takas tule."

"Kyll se simmost pakka olema, vaikke meijä oma väki ny, mutt kun pakka tulema niit vieraskulmalaissi. Vaikke siit ny' piräsis kenenkän tiätämän, kutte mee ol sitä enne sanonu", meina isänt.

Nii Lempi ja Hilma katteleva vähän toistes puale ja hunterava itteksesäs, ett kyll se tiäretä sentä. Mutt isänt katto kellon puale ja sano:

"Ai, ai meitill tulevakkin kiiru', täst täytty ruvetakki lähtemä." Miähe lähteväkki sitt tällämä hevost ette, ja isänt ja ämänt vaatettava itettäs.

"Mene' sä valikoittema kaikken parema' kaku' siält." Alma tuaki sitt koi oikken kaunist nisukakku ja sano:

"Em mää niit solmu sentä viit tällä mutt pistä noi' kulma risti ja tällän knupp'neolan kans kiine. Siin o", sano Alma, "oikken komja kylänkakk'knyytt."

"Ei ihmise änä viit mennä' sitä kattoma, kutte ne usk sitä", sano Matt. "Mutt sillonku mä oli nuar kakar, niin kyll aurinko nousemise aika ol joka mäe nokas ihmissi."

"Ja kyll se vaan tanssa", sano Matt, "em määkä uskos, jolle mää ols ite nähny."

"No simmot vaan ku aurink nousse ja ku se on kaikk jo näkyvis, nii sitt se hyppä tommott kyynärä verra ylöskesi ja tule alas taas ja simmost see tekke viis kuus kertta."

"No em mää ol sitä koska nii nuukan kattonu, mutt mennä huame huameltan kattorna."

"Kuka ny viitisis, kun täytty tonn Jokikausta Ukomäell ain mennä, ei sitä aurinko nousemist muhalt näe", sano Lempi.

"Jaa'a mä meinasi", sano Jus, "ette Lempi aurinko nousemistaka näe mistä muhalt ku Jokikaustalt."

"Mitäs tee' tommossi ny' taas rupesi juttelema, nytte hän kuminkan tul", sano Alma. "Mutt olkko ilma, jolle kukka muu tul, nii mää mene faarin kans kahre. Sitt mää se vissin tiärä, jos se tanssa taikk jolle se tans."

Pääsjäslaovanta ruppeki sitt taas jo loppuma. Faar lehte pois ja luppa tulla pääsjäspeevä jelle.

Sitt kun tule se pääsjäspeev, nii Matt härättä Alma aikasi enne aurinko noussu. Alma laitt ittes äkki reera ja men uuninpenkill istuma ja kattoma, jos faar jo tule. Ei kauvan kestäkkän ku faarin köpp ruppe vilkkuma ja hän tule kans. Ja sitt hee lähtevä menemän toispuall jokke Ukomäell. Faar mene töpöttä erell nii taitamattoman kovi ja Alma tipsutta päräs. Ku he' kärkkivä' sinn mäe nokka, nii siäll o iso laum flikoi ja poikki jo. Ne vähä ens peljästysi, ku he' simmosen karvase äijä näi, mutt sitt ku he' tunsi Alma, nii he hoksasi asja. Faar tervettä heitti ja kyssy ett:

"Em mää ol tullu' kattoman ku aurink tanssa, mutt mä tulin kattoman kun tuall Kestalo nurkis tansatan ku siält ova väki pois."

Ne rupesi' toinen toissias tuinima ja tuli ikä vähä levottomaks, ett heiti ols tarvinu' kyssy ett onks se tosi. Mutt nyy rupes aurinko syrj näkymä. Taevas onki niin kirkas ett. Jokane o nii hilja, ette hee henkketäs värä ja vahtava' sihe aurinkko. Sihe' soppiki juur suaran katto. Se nousse siält Talola mäen takka ja sitt ku se on tullu' kaikk näkyvi, nii jokane o sitt vaa näkevännäs, ett se viakkaste nousse ylös ja alas. Kaikk ova' siin sitt siin päätökses, ett se tansas.

Siin samas joku huama, ett Kestalon korstenist tule saohu vaikk o nii varhane. Nii sitt meinata, ett mitä vaste siäll o näi aikasi ylös noustu.

"Jaa'a ei se mikkä ihme ol", sano faar, "siäll ovakkin tänäpä oikke juupeli juhla."

Nii sitt he' tuliva' kaikk sihe vahva usko ett Talolan Kestalost ol väki menny' pois.

Alma ja faar läksi' taas kotin päin kahnama. Ku he' kärkesi' koti, nii
Mari ja Hessu oli jo pöörä viäres ja rähkisi' kaffet. Jokane huus sitt:

"Kyll se tansas kans mutt — —". Almall tul niin kiiru, ett hän pääs
Lempi jutuill. Hä meniki Lempin kans hussuttelema ja sanos:

"Voi, voi tiäräk sä ku siäll ol niin pal Jokikausta flikoi ja poikki ja faar lavet sitt kaikill ett meilt väki' pois ova."

"Voi yhren kerra ja kahren kesken tota faari, ku se sinn sattus menemä ja ny ne' kaikk sai' taas tiaro."

"No mitäs mää sitt muuto jööt pirä, mutt ku isänt sano, ette noist omist väkkeist ol, mutt kun pakka viarai tulema", meinas faar.

Ny' tule taas se hunteramine ett kukas kirkko mene, mutte kukka viitis ny oikke mennä. Alma meina ett:

"Kyll kirkkon kans täytty mennä, ett tule tunnovaevojaki, jolle kukkan kirkko men, vaikk o näi suur pyhä."

Sitt he' pääti' keskenäs, Hessu, Alma ja Mari, ett hee menevä. Mutt
Mari muista ett:

"Ei sunkkan tänäpä vaan kaht saarna ol." Nii Alma vasta sihe vähä leikkispitte:

"Kas vaa", sano Jus, "ku meijän kahnukallaki on joku eri tunto, ku hääki se jo huama, ett komennusvärki ova vähä laimentunu."

"Ei mee täsä ny mittä muut mutt ku laitanki oikke hyvi ruakki ja oikken
Porvo mitall", sano Lempi.

"Mitä vaste sitt niin Porvo mitall, ei sunka ne' tänäpehto viäl kotin tul", sano Kustava sihe, "ett kyll mar me viäl ehtolisenki saa oman pää jelkke laitta."

"Nii saanki ja suuruksenki, mutt huamen pualpeeväst ne melkjäst ova' koto jo. Mutt kattokas Kustava, se o simmone ett jos tule oikke lystilist seora nii ei muist ruvet ehtolist laittama, kosk mää kuuli Marku ämänält ett Kustavakin tänäpehton kalaasi' pittä."

"Tuleks Alestuvan Kalle ilman keskemät." Se ol Kustava sulhane. Nii Lempi huntera, ett mahtaks hää uskalta' kyssy' kun Kustava o simmone vanha aja ihmine, ette hän kärs leikki, mutt sitt Lempi muistaki mutka ja o ikä simmotti naoravanas ja sano ett:

"O sitä vähä sukkel nährä' kummotti faar sitt oikke jööt pittä, ku hää lupas Kallenki feli otta. Kalle ol faarin poik. Kustava ruppe nestukin kulmias piukottama, sitt hän kröhäse vähä ja jo hänt vähä ikä naorattaki. Hän katto ikä simmotti vähä salapitte flikkatten puale. Mutt sitt hä sano:

"Jaa kyll mä pelkkä ett jyllätä hullumi vaan ku simmone isä poikines joukkon tule."

"Niin kyll mar se sull lysti on, ku se ossa simmottin korjaste filistä", sano Kustava.

Ny' Kustava ruppe taas nestukin kulmias piukottama ja ruppe kattelema heitin pualesas. Sitt hää huama ett he ova' kaikk vähä simmose falski näkössi ja hää sano:

"Mää luule ett teitill onkin koer hias joka ainoall." Mutt sitt Kustava nostaki vähä äkki ketes pysty ja sano:

"Olkkas hilja, ny' saara jenes", ja sitt siält tuleki se sama Alestuvan
Kalle tuppa. Minne juakse koht vasta ja sano:

No ne' tuliva', Kalle ja Kustava, sitt nii' flaatiks ku he luuliva, ettei heiti välistäs pitäny yhrenkä ihmisen tiätämä. Kustava men pihatto ja piukot viäl vaa nestukin kulmias ja poske oli niin punase' kun kaku. Mutt Kalle rupes siin sitt vaa Jussin kans juttelema ett kummosell tavall saaras oikke hyvä hypilaut ehtopualeks.

"Jaa", meinas Jus, "kyll sihen täyttykin tehrä oikken kanke' pääll. Ei simmose laora muuto mittän kest. Menne vua meill rikotti niin pal laoroi, ett isänt jo meinas suuttu."

"Ja simmone se onki, lähretäs koht, oteta vaa saha ja kirves feli", sanos Kalle Jussi.

"Mutt kuuleks sä Lempi", sanos Kalle sitt, "ett vastaks sä asja, jos me uskala laoroi otta."

"Kyll mä vasta, mutt simmosell tavall, ett vaikk mää kuin kiälsi, niin te oti vaa."

"Mitäs mee simmossi sentä sure", sano Jus, "kyll mää vasta, kosk mä ole jo neljät vuat talos ollu ja ei ol viäl isännän kans hark sana ollu."

"Nii juur ja ei sunka sä sitä ämäntä pelk, ku sä kerranki hyppäsi ylös maast, nii ämänt lait ittes vähä jouttun kamari."

"Nii ja sitt Jut paitkat viäl taappat kamari ove ja mää ja mamm pelkäti vähän kovi", sanos Minne.

"Nii", sano Jus, "ku mull o simmonen paha äkiline luant, em mää vähäll suut, mutt ku mä suutu nii mä suutunki vähän kovi. Ja ku hä rankas tota flikka, tota Almat taas, juur syyttömäst, vaikk se o muutonki sitt niinku lammas ja mää sattusi juur tuppan tulema ja jestas sentän ku mä suuttusi, ett mä meinasi lyärä' se ämmä seinän triiviks."

Sitt he meinava lehte' sitä hypilautta tekemä, mutt Lempi sano:
"Orottakka ny vähä, täst tule kaffe juur." — — —

Ny' tuleva nee' siält kirkost kotin kans. Alma tänittä tulla erell ja huutta sitt jo porston puall ett:

Mari kans tule laahusta siält päräs, mutte hää mittän tervessi san, mutt ku ruikutta vaa ett:

"Jos joka paikas ols niin pitk aik kun kirkos, nii sitt kärkkis peeväs tekemä viikkosen tyä."

"Voi voi tota Marit", sano Alma, "mää oisin kuurellu vaikk kuin kauva ja simmost pappi ku Nyyper on, ei simmost ol yhtikä missä, see o niin komjaki ett, ja ku se mene alttarill ja sill on se kultane saal seljäs, nii se o niinkon kuninkas."

Ny' tule faariki jo. Hän pruukka ain tulla jahtama, mitä kirkos o saarnattu. Ja sitt hä sano:

"Jaa kyll Mariki sais ny jutell, mutt ku hän torkkus koko aja. Vaikk mä kuin tuinisi nii hän torkkus vaa."

"Em mää ollukkan kirkos sisäll", sanos Hessu ja kattos Alman puale vähä simmotti falskist.

"Jaa mutt ei se piru ollukka ollenkan kirkos, em mää vaa sitä nähny", meinas Mari.

"Ooja", sanos Alma, "siäll se seisos kirko oven piäles, niinkun pitkä
Piana enne maelmas."

"Ei mar sentä", sano Alestuvan Kalle, "kyll tätä hyvä juttu täsä piissa, pääsjänen kulu vaa ja ei tul mittän toimeks."

"No mennä mee vaa ja jätetä hee faarin kans tähä lauteeraman kirko asjoist", sanos Jus sihe.

Sitt he lähtevä' tarha sitä hypilautta tekemä. Plantterata lautkasast yks ja tällätä yks lyhkösemp laut sihen pääll. Nii ja sitt otetan kaks varaseeväst ja tällätä sihen toise laoran pääll. Mutt sitt he' tarttisi' kaks vitlenkki, mutte hee' tiär misä ne ova', ku Matt pruukka niit väänttä ja tällätä ne nii ett hä se vaan tiättä.

"Jaa'a, siin onki asja", sano Lempi, "kui niit saara, ku Matt ol jo menne vuanki niin kiukkune ja sano, ette hän toist kertta ann ku simmossi hypilaoroi tehrä."

"Jaa ja misäs Matt mahta ollakka", sanos Hilma sitt. He hunterava ja
Lempi sano:

"Tarttis viätellä Alma pyytämä, kyll se saa." Sitt huureta Alma ja Alma tuleki.

"Menes sä Alma pyytämä Matilt kaks vitt'lenkki, ett saara nää hypilaora oikke vahvaks."

"Mitä simmossi jumalattomi hypilaoroi sitt tehrä. Sitt kaikk koijari' tuleva' taas meijän tarha."

"Niin katos, ku ny kerran pääsjäne o ja simmott muhalakin pruukata", sano Lempi.

"Ja kyll mää niit itteki saa, siäll toisen tuvan puari laes niit o. Mä ne sinn kannonkin, ku Matt niit vääns."

"No katos prittakniffeli", sanos Jus, "kyll se sai pia asjan toime." Ei Alma sitt mittä muut ku nappas Jussi laki ja paiskas sen pihaton katon pääll ja juaks ite' tuppa.

Faar istu siäll päräpenkill köppis kans ja ruppe sitt taas kyselemä niit asjoi ku äskön keske jäi, niit kirko asjoi.

"No", sano faar, "kuulutettink tänäpän kettä ensmäsen kerra."
"Kuulutetti oikke", huus Mari, "Villikkalan piik ja trenk."

"Kylläpä Mari o oikjall ajall häräny, ette ol kirkko jääny", sanos faar. "Enne maelmas oliki unilukkareill niin kiiru, ku ne häräti ihmissi, ette ne' kirkko jääny."

"No sitä vaa, ett enkel kiiritt kive haoran ovelt ja istus sen pääll ja pittäks mu sitä koko saarna teitill lukema. Mahrotte mennä ite' kirkkon kuutelema."

Siäll onki sitt niin komja hypilaut, kun toinen pää o maas, niin toinen pää on kaks kyynärä ylhäll.

"Em mää uskall", sano Alma, "tee' paiska mun pia niin korkjall, ette änä takasinkan tul, niinku entinen kraatal kive."

"No kummonen kivi sill kraatalill sitt ol, kutte se maahanka änä puronnu", kysys Kalle.

"Jaa se on pitkä juttu, mutt jos tee viiti' kuutella, nii mää juttele sen teitill".

"Mitäs kyll mar meill täs aikka on, kun tul toi hyppilautaki jo valmiks", meinas Kalle.

"No se keve simmottin ku Eerik-kuninkas enne maelmas men linnustama mättä ja siäll ol yks simmosen kööhän kraatalin tupa. Nii hää meinas, ett mikä tommosesaki mahta sisäll olla. No siäll oli yks piän kittistyny' kraatal, ku umpel pöksyi. Kuninkas näk, ett se tek tavalist tyät, mutt ett henell oli niin kovi huano värki. Kuninkas meinas ett:

"Sä taerasi olla' tavalinen kraatal, mutt sull o nii huano värki, mutt ei sull taer olla voima ett saara."

"Kyll mull voima taitta olla niin pal ku simmosellaki miähell, ett voima siinäkin tarvitan kun kärjettömäll neolall umpele."

"No mennäs vaikk tonn ulos kohettaman kummall o enemä voima." Mutt hä näk, ett kuninkall ol repp seljäs, nii hä sano:

Ku he oli' piäne matkan kevelle sinn mettän päi, niin kuninkas huamas simmose soveljan kive. Hää meinas:

"Soppi sitä toinkin kans voima koetell, ett likistäks sä tommose noi ett vesi ulos tule."

"No em mä sitt kööh olsiska, jolle mä sanasan pysysis", meinas kraatal ja likist kans kämmenes yhte. No siit tul sitt vet niin kovi ett priiskat vett kuninka silmileki. Kuninkas pyhkis silmiäs ku niit karvastel ja sanos:

Mutt kraatalill oliki ollu juustonkappal, ku ol ollu jo aika tavall homettunukki.

"No kyll mä kauvas paiska, nii ett viäll kolmannen peeväll mene varekse lentto."

"Jaa mutt mää paiska nii ylös, ett mene pual tuntti ennenkun taas ales kärkki."

"Jaa mutt ku mää ylös paiska, nii mää paiska niin korkjall, ette se sitt änä takas tulekka ei ainakkan tähä maapallo", meinas kraatal.

Niin kuninkas kattos taas ympärilles ja näk simmose soveljan kive ja paiskas se ylös. Kuninkas ott kellon prakkalistas ja sitt he' kattosi' kraatalin kans, jos se kest pual tuntti. Kun pual tuntti ol kulunu, niin kivi motkat kans juur kraatalin konteis. Sitt kraatal väärist ittes vähä äkki, paiskas ja sanos:

"Men sinn, mist sä tullukki ole." Sitt kuninkas rupes niin tarkast kello kattoma, mutte kraatal viittiny mittän katto, kutte hä sitä orottanukkan takas, potkis vaa jalalas sitä kuninkan kive samalie all, ite hää ol päästäny harma linnu menemä. Kun pual tuntti ol kulunu, ja ei mittä näkyny niin kuninkas uskos. Niin kraatal sano:

"Kumpis meist mahta olla' pare puuhu silppama, ett mää kei suuren puu lalva nii ette mää yhtikä ota' kesill kiine."

"Nii ja mää juakse", sanos kraatal, "ja nii jouttu ette sitä tavalisill silmill yhtikä näekkä."

"Rikka ova ain erell menny, ain synttilankkemisest saakk, ja simmotti o ain maelma loppu ast."

No kuninkas huamas, ett hä ol rikkamp ja rupes astumaan koivu lalva ja astus kans nii suaran, niinkö ols trappui pitki ylös menny ei yhtikän kessi mihenkä satuttanu. Sitt ku hän kärkis koivu laiva, nii se lalva kallistus ales kesi, nii ett kraatal ulettus saama siit kesilläs kiine — kuninkas ol simmone iso miäs. Kun kuninkas hyppäs ales, nii hä rupes kattoman kraatali meno. Mutt kraatal ol jo lalvas ja nii lalvas ette kuninkas ols päässykkä. Sitt kraatal huus:

Mutt sitt kuninkall ol simmotti ett hene vaatis menemä vähä simmottin kalppes. Kraatalill oliki vähä kimppa koukus, ennenku hä siält puust alas pääs, pöksyst men kaikk takapual pois ja jakust men hartjost iso kappal pois. Mutt sitt hä seisos maas jo kun kuninkas tul siält katavikost. Niin kuninkas näk kraatali ja kuul hene sanovas ittekses:

"Ei autas mennä' syhymät sauna. Ku mene herrojen kans marjall, nii ei saa änä truuttitaska takas." Sitt kuninkas vähän paoha ett:

"Voi voi", sanos kraatal, "menes nyttenkin tuntos tyä, jos sä tei' se niin puhtast ku mää."

"Niin kyll se täytty torista, ett sä mu voiti joka asjas, mutt mikäs su nimes o."

"Jaa niin kauvan ku mä ole ihmiste räkninkis ollu, nii muu on kututtu kittistyneks kraataliks."

"Em mää sitä ite' tiär, mutt ole mää kuullu vanhoje ihmisten puhuvas ett mää ole Henrikiks ristitty."

Kuninkas anno sitt hene reppusas raha oikken kroomakaupall ja sano, ett hää o Eerik-kuninkas. Ja nii he erkantusi. Kraatal men tuppasas ja rupes niit rahojas laskema. Mutte se kärjetöine neol sitt änä ollenkan pystyny. Hä huamas ett niit rahoi ol niin pal ett hä älä valla niill ja hä jätt koko tönttös ja ne' keskentekose' pöksy ja men simmosell paikkakunnall, ette hänt tunnettu ja rupes pruukkama lapsuure aikast nimetäs, "herra Henrikki" vissinki, ja se o se loero lopp".

"Vai simmotti seekin taas ol", meinas Jus, "em mää ny' suu sentä niin korkjall paisk."

"Mutt jos sä tee' piänemä hypilaora niin kyll mä sitt tule", sano Alma.
Lempi on tullu' sihen kans keskemän pualpeeväsell.

"Ol vai taramatt, kaikk piäne' flika' täsä ny isotte miästen kans hypilautta hyppämä."

"Ehto lykk, pask pytt, haise' koko yässö", läks juakseman tuppan päi ja kaikk toise' päräs. Simmot sitä sitt menttin pualpeeväsell oikken troikas.

Ku saatti syäryks nii mentti sama puhti tarhan takas jelle. Sinn rupes sitt tuleman kans kyläläissi joka portist, trenki ja piika meni' suaran tarha, mutt taloliste oma lapse meni' suaran tuppa. Toise rupesi' koht hypilautta hyppämä ja toise nopot paiskama.

Nopot ol sitt kaht lai, paiskatti kyynärä taikk koera. Hypilaut väretti simmotti, ett toinen pää jäi tukin pääll. Sitt suastutti siit, kuin kaukka sillo nopost täytys olla' ku förstätti. Tavalisest ol kymmenen kyynärä tommosell sekarotusell, mutt sitt ku ol simmossi erityissi ikä paremppi paiskaji, ol usse viistoist kyynäräki. Ny' tehti simmone määr, ett paiskata viiskymment kyynärä ja se päässe ensmäseks paiskaman ku sai förstätes tavis kaike likemppä noppo.

Paiskaji ol täll kertta kakskymment kuminki. Ja nee' ku sai ne' kyynäräs ensmäseks täynö, ni nee' pääsi ain pois sakist. Ku siin paiskatti, nii reknatti ain tavin kans, kui munen kyynärän päähän nopo ol läntäny. Ku siin sitt vähä erältäs saatti se määr, nii se ol voittanu', kuse ensmäseks sai. Mutt se ku jäi viimitteks, sitä kututtin klunkkuriks ja se olikin tavallisest simmonen, kun toisill ol kaikill viiskymment kyynärä, nii sill ol vast pualtoist kyynärä. Se tuamittin klunkkama. Simmonen ku ol kaikist päre nopon paiskaja, nii se sai ain paiska' sen klunkkuri määrä ja sillon tavalisest hurratti, ett se sitt vaan kauvas ols menny. Kyll se ain tavallisen kauvas meniki ja klunkkurin täytys sitt yhrell jalall lehte nopolaoran pääst klunkkama sinn nopon tyä ja otta hamppajes kans nopo lalvast kii ja tuara' se takas jelle nopolaoran pääll. Jos se hyvin keve, nii sitt hurrattin taas vähä. Sitt se pääs sama arvon ku ennenki. Mutt jos se kompastus tiäll, nii hakko pääll ja sitt sitä kututtin klunkkurkelmiks. Sitä nopon paiskamist jatketti sitt sitä myären ku aikka piisas ja sitt ruvettin paiskaman koera.

Koeraks joutus se ku ol jääny förstäes viimitteks. Se koer joutus seisoma hypilaoran kespaekall. Se ku sitt enne joutus paikalas, koer tuama nopo sihe laoran pääll taikk paiskaja tavis plassilas, nii see ol voittanu.

"Ny' sitä aljeta", sano se ja plättä tavis menemä ja se huutta ain jonku simmose sanantava ikä:

"Heilutta vaa, sano Kulla Jusu, vaikk tupa palo, mutt korsten jäi", ja sillon tavi men kans niin kovi ett. Nopo jäi nyykin keskell tarha, mutt tavi lens juur takasyrjä. Mutt sentänki vaan, ku ol simmone ripsas miäs, nii se kärkis koerall puuro keittämä. Se kuka kärkis tavis kans sihen koeran plassill, nii se häälyt sitä laoran pääll ympärs ja sano:

"Keitän koerall puuro" ja jos koi kertta sama koera tul puuroll, nii sillo see sai apskeeri. Sitt valikoitti uus koer, ei tällettykkä sitä kuka sihen tunkemas ol, mutt otetti see mist tykätti. Ja sitt siit vanhast koerast sanotti:

Mutt sitt taas kun tul uus koer ja kun tykätti, ett molema oli ikä yhrearvossi, niin sanotti:

No ny on paiskajaki ikä viäl raijump ku ensmäsell kerrall ku hä näkke, ett koerki o vähän pare. Se paiska oikke olkas takka ja huutta:

"Hunttantuu sano piru" ja "Hujaluu" sano koer, ja molema lähtevä juaksema niin pal kun kintuist lehte. Sitt koer tule ja lyä nopo laora nokka ja lyäjä tule siält kans niin kovin kiäl pitkänäs, mutt ny hä o häviny jajouttu koeraks.

Nee väki siin sitt, kunne ol viäl sihe felin päässy, niill o siin keskenäs simmost kukkelikuu, paiskava' taas toinen toissias menemä hakokassa.

Sitt päätetä, ette ny änä tätä viitit, ett ruveta jyrryttämä. Se hypilaut, se isone annetti olla' siin vaan paikalas, se ol siin ikä juhlan kunjaks. Sitt värettin pitkä tikku, kuka joutus jyrryttämä. Vähä äkki sorme väli' täytte simmossi tikui ja havo-oksi ja mitä vaan pikemä saatti ja sitt katottin kuka piremä vät. Jyrryttäjäll solmitti nestuk simmottin kupparin tavall päähä. Se men polvilas sihe hypilaoran tykö ja tälläs pääs sihe laora nokka. Ja sitt täytys oikken kovall äänell huutta:

Jokane mene pakko sitt, joku kiippe niitten tarhahuanie lakke, joku mene latto ja joku ketkey sinn hakkotte all. Yks o vahtis, see tulekin tavalisest siit klunkkurkelmist ja see saa ilmotta' kosk kaikk ova' pakko menny. Jyrryttäjä otta sitt nestukin pois silmiltäs, o niin pöppäyny' kun peljästyny jenes, ei tiär, mihen päi lehte. Hän kuutele ja kattele vaa joka kesi, mutte hiire hiiskaust kuul. Siin samas ku hä siin huntera, nii joku o jo siin taka ja lyä lautta. Välist sattu nii, ett vaikk on kakskymmentäki henkke, niin kaikk pääsevä lyämä sihe lautta ja jyrryttäjä ei saa' kettä. Mutt kaikk ova nii miälisäs ja tykkävä, ett see on kovi lysti ja se o sentähren ku siin munt kertta o simmossi ku ova yht ikä Liaro miähen kärry' taikk ikä Preilä veljekse, ja nee mene sitt yhten paikka. Välist ne ei piräs väli vaikke lööretäs koko sinä peevän. Mutt kyll siin saa joksenki äkki senttä häpjänki vasta otta, jolle vaan tul paost ulos sillonku simmottin passasis.

Nii ja sitä mennän taas niin kauvan kun tykätä, ett taas muutetas. Ny joku meina, ett jos ruveta hiippa juaksema. Joku huutta joukost.

No sitt o siäll vaja nurkas seippi, ku niit o juur kokounu' pääsjäse erell, ku o hakko hakattu. Joku komenta:

"Menkkäs sitt vaa seippi hakema, hiskelihuut." Siin samas ova' seippä' pystys. Niit panna ympärs tarha tommottin kymmenen kyynärän pääst toisistas. Ja sitt seisso joka seippä juurell yks ihmine ja see ku jää ilma, se on kiiottaja. Jasiin he' sitt juakseva' seippäst seippäs niinkö välialaka ja se kiiottaja häärä nii uskost ku se jollan tappa kärkki. Mutt jos kaattu enne, ennenkun päässe toisse seippäs, nii sitt täytty pantt antta. Se kiiottaja kaattuki vähän pääst, mutt sitt huuretan taas:

"Taitta se olla' paras konst, ett mennä jo tuppa, kos ruppe hämärtämä", sano Jus.

"No sama se", sano Alestuvan Kalle. Sitt he lähtevä menemä sinn tuppa. Kustava keske muutampi viarai. Ne ova hene viarajas, ja Jus taas keske trenkei. Nee' ku sinn jäävä, nee ova' simmotti vähä nänä nyrppeläs, kunne hee' tiär mihe hee joutuva', ku muu menevä' sinn talon tuppa. Mutt ku Hessu huama, ett heitill on kans valta keske, nii hää juakse sinn tarhan takas ja tua iso jouko simmossi pikkutrenkei. Kustava pane oikke sumppannun totto. Kaikk väki menevä istuman takapuall tuppa ja sivuill penkeis.

Mutt sitt siält salist tule niit kutte ol ollukka ollenka siäll tarhas, ne ova niit talollisten tyttäri siit ympäristölt. Oma' flika' kans ja o siin see vuaks joku talonpoikaki joukos. Ny olsis sitt kaikill simmone halu ett ruvetasis tanssama. Mutt Matt lyä see meininki maaha ja sano:

"Ei meill juur ol pruukattu' tansat." Simmott sitt Lempiki meina ette tansat, ette see kuminka salas pysy, kyll joku kantelpus ain joukos o. Sihe se jäi, ei ruvet tanssama. Mutt ei siit sitt oikken päästy' see asjan päähä, ett mitä ruvetas. Joku meina, ett faarin täytty ruveta' praakkama sarui.

"Ei faari sarui viit kukkan kuutell", sano Lempi, "hää juttele ain nii ruakottomi."

"No jolle' tee sarui tahr kuutell", sano faar, "niin kyll mää kerron teitill yhre oikken tore jutu."

Mutt ennenku faar alkas, nii Vahaus, simmonen kovi lihava ja paks miäs, kun kututti Muntola Vahaukseks, sano ett:

Ne' tulikki sitt ja ne olikki siin paikkakunnan kaiken kaunemas räkninkis. Ku faar huamas ne, nii henelt menikin koko puht pois, ei hä ruvenukkan praakkama sarui.

Mutt ny' Kustava o saanu' kaffes valmiks ja hä ruppe trahterama kaffet ja korppu niill viarales ja sitt ku Vahaus ott kaffet — se on kans ikä simmottin Kustava räkninkis ollu — nii hä laske kuppis pööräll ja ruppe laolama.

"Ei minun henkeni viinalle haise eikä tupakille, vaan flikkojen kaffelle, korpulle ja saksanomenille."

Ku sitt on kaffet juattu, niin tule taas simmonen puutos, ett tarttis saara jotta ajankulutust. Mutt Alestuvan Kalle ruppe Almat kaippama, kutte hent ol koko ehtopuales näkyny.

"Tuall hää o ollu' toises tuvas ja siäll o iso laum simmossi keskentekossi ihmissi ja hytty kanneta vähä uskost", sano Lempi.

[Hytty: Kaikk lapse menevä' polvilas permanto, nii ett sihen tule rink. Yks otta prakkalnestukin taikk jonku simmosen piänen kankkankappala ja juakse simmot vääränäs ympärs rinki ja laola: "Hytty mä kanna häntäni alla, enkä mä tiärä' kelt mä se anna." Sitt hän purotta se salapitte jonkun takapuall mutt mene sentä yhrell tavall ja sano: "putos ja katos ja aikka jäi." Jos hän kerkki ympärs rinki lyämä sitä kenen taka hytt o, nii sitt silt tule pantt ja sitt se jouttu hytty kantaman kans, niinku se sillonki jourusis, vaikke sill panttikan tul. Kaikk ova' kii' toisisas ja kere ova' taka, mutte kukka saa' taanas katto, sillon tule kans pantt.]

Ku he' siin Almat kaippava, nii Alma tule jo ku se piän väki on kaikk jo lähteny' pois. Alestuvan Kalle huutta ett:

Alma ei tiär ny oikke, mitä hä sanosis, ku siäll o niin pal simmossi ooroi, ette hän tunnekkan kaikki. Mutt sitt suutar-Kiappar huutta ett:

Almat harmitta jo vähän ku hä huama, ett he' tekevä' simmotti ikä vähän kiussa henell ja sitt hä vasta:

"Kyll suutar-Kiapparin tarvittiski vähä raamattu tutki, ett hän tiäräsis, ett papi ova' Seepaoti enkelei, muttei näti' flika." Vahaus tuinase sitä suutar-Kiappari kylkke ja sano ett:

Simmone Riikola nuar isänt istus sitt kans siäll pöörän taka ja se kysys vähä äkki ett:

"Kyll se o", sano Matt, "kyll see flikk raamatun paremin tuntte, kun tee aapiskirja." Riikola isänt kyssy sitt:

"Voi voi ku saisis tiättä misä paikoill se o raamatus nii mää hakisisi sen koto."

Ny' Kustava tua suure mämmroviko, sen ku hä o saanu' pööräll ja keske hene viarajes ottama. Vahaus otta sitt ensmäseks, se Muntolan trenk ja ihmettele samas ett:

"No ei se mittä haitt', kerra vuares vaan pääsjäne o." No ne' pistävä' sitt Kustava mämmyn poskisas, ette muut jää' kun tyhj rovikk.

Mutt sitt ne ruppeva' taas Almat kiussaman, kutte hän tullu' tarhan pakkossi ja hypilautta hyppämä.

"Ooja, kyll me' su löytäny olsisi, es sä niin piän sentä ol, ette suu löör."

"Ja jos mä vaan tahro, nii mää ketke itten tänn tuppanki nii ette tee muu löör."

"Jaa simmone see o, ett jolle mää ol tuvas, nii see on tuvas misä mää ole", sano Alma. Sitt kaikk oli nii vissi' siit, ett Alma meina mennä ylissänkky.

"No lyäräs vetto", sano Riikola isänt, "mutt mitäs lyärä ja kukas kere erotta." Sitt huus yks ja toinen tuvast:

"No", sanos Riikola isänt ja kurkott ketes pöörä ylitte Almall, "ja flika' saava määrätä' summa."

"No isopann kaffet vaa ja kahre markan korpu, se se määr pruukka olla' ku vetto lyärä." Ja sitt lyätti ja kaikk ulos. Ne rupesi' sitt jyrryttämä siäll ulko:

ja siit tuliki vähä iso ään. Alma rupes hunterama, ett mihe merkilisse hä menisis. Mutt hätä konsti neuvo. Hää meniki uunin pääll ja rupes traijama siält simmost vanha kaltynnäri ales ja vei se sinn tuva nurkkan toisen tynnäri viäre, siäll sitä ol ain ennenkin pruukattu. Alma riisus sukkas ja piaksus pois ja rupes tunkema itteäs tynnärin pruntist sisäll. Mutt hä ei mahtunukka ja hän peljästys ja meinas, ett ny hä hävi kuminki. Mutt sitt hä huamas, ett henell ol niin paks klännink yll ja nii hä muist samas kans se sanantava ett kööhäks saa tulla mutte neuvottomaks. Hä riisus vähä äkki klänninkis pois ja paiskas tualin karmill, rupes uurestas huavaman tynnärin pruntist sisäll ja mahtuski oikke auttavaise hyvi. Sitt hän tälläs pruntin kii ja huus samall ett:

"Saa jo", mutt pelkäs kovi ette nyy vaan tulsis yskän puht. Nii jyrryttäjä' tuli niinkun pussi suust sisäll tuppa. Riikola isänt hyppäs koht ensmäseks ylissänkky ja sano ett:

"Tualt mä se ota." Ussempa men uunin pääll ja uuni, puuloora, kaapi ja kaikk mitä tuvas ol, niin kaikk syynätti sitt vähä nuukama jelkke. Pian kaikk paika oli' syynäty, ett kaikk seisosi' sitt vaa ja yht neuvottoma oli' siin ny rikka ja kööhä. Nii Riikola isänt sano:

"Ja simmotti se on tehnykki", sano joku taas. Kustava peljästy ja paeska vett mähkes oikke aika tavall, pelkkä ette see vaa sinn tukau. Jokane o sitt vaa siin miäles ett se siäll o ja huureta sitt vaa ett:

"Jaa'a", sano Lempi, "kosk henen klänninkiski on tosa ei Alma ol uskaltanu' sitä nokken tällä."

"Jos sä muuris ole, nii sä oles hävinny, mutt jos sä misä muhall ole nii sä ole voittanu."

Sillo Alma hyppäs tynnäris seisoma, ett prunttiki läns tiäs kuin kauvas. Kaikk oli niinkun puust puronu, ei osanu mittä ens sano. Sitt Alma sanos:

"Kyll mä ole vissin pualen tunti verran tynnäris asunu, mutt tee näytä niinku tee olisi' tynnäris kasvanu ja pruntist ruakittu ja henktapist taivast näytetty."

Nii jokane oikke hyväll omattunnon omist, ett Alma ol vero voittanu. Ny' pantti Hessu reissu Leinolan puarist tuaman kahre märkä erest korpui ja Kustava pan taas se iso sumppannun totto.

Ku ne' sitt taas saatti syäryks ja juaruks, päätetti ett lopetettan taas täänpeeväse' pääsjäskonsti ja lähretä jokanen koti. Ja Riikola isänt meinas viäl:

Toisell peeväll, pääsjäsmaanantan, ku väki sitt tuleva' koti' siält
Paimjost, nii he' sanova':

"Mitäs meill sitt koska niin kova helu o", sano Kustava nii vitka, "kutte tansatakkan koska uskall, mutt tänäpehto, ku mennä Markull, nii näytetä oikke, ett mitä pääsjässen kuulu."

"Kyll noi' teijä väki ova vähä laiskoi, vaikk on pääsjäne nii ne ova maanu, niinkun porssa' pesäsäs. Muistaka ny' tänäpehto aja ne, jolle muhall nii Markull, muuto ei nee' tiär ett pääsjäst o olemasaka."

"No ei sitt sentä hättä ol, kyll ne' siält tiaro ova' saanu' ett ny' pääsjäne o."

"Mutt kyll siäll Paimjos ol älämä", meina isänt, "ett hypilaora ja nopo' paukkusi' sitt koko yässönki ette tahtonu' saara nukutuks."

"Jaa'a," meinas ämänt, "ja ne juapo laola roinasi nii ett ol oikken paha kuutell. Em mää simmosist viarasmenoist ol koskan tykäny', kyll se tosi on ku sanota ette koto olo mikkä voit."

"Niin kyll me ny' pualestan ole vierais ollu, mutt jos tee' tahro, nii menkkä vaa Markull", sano isänt.

"Niin toise, mutt jos sää Alma ole mun kansan koto, nii mä anna sull oikke hyvä mämmroviko se erest, ku sen Trato-Juljanan rovikk simmott kumolas men", meinas ämänt. "Jaa kyll ne' tiaro' kulkeva', ku se jo tiättin Paimjos, ette mää sull mämmrovikko antanu, ett mä sull niin paha ole."

"Niin kyll", sano Hilma, "mutt kyll se Trato-Juljanaki o simmone ikä noitämmäkki, ett joka paikas se laaha ja juttele sitt kaikk puuro ja vellinki' sekasi."

No kaikk muu meni nuarist väkkest Markull, paljast Matt jäi koti ja
Alma, ja hee rupesi' sitt syämä sitä kylänkakku kun Paimjost ol tuattu.

"Toisekki jo tuleva Markult, kosk ään kuulu", sanos kans Matt, ku hä ehtotallist tul. Nii ne' sitt tulevakki ja menevä miäleläs jokane sänkkysäs. Ei kukka änä viit ehtolistaka syärä' ku siäll Markull ain niin tavattomasten pistovata.

"Tee' saa' pittä ny' pyhä viäl tänäpä ja huame, ku o simmotti ennenkin pruukattu."

Toise' sitt miäleläs pitäväkkin, ku hee ova vähä simmose rahjaune', ku hee ova niin tavattomaste hypäny ja juassu. Matt sentän tua tupakk'kaukalon tuppa ja ruppe hakkama itteläs tupakki. Mutt ku ehto ny' taas tule, niin kaikk ova niin virkkoi, ja hypilaut ja nopo ova' taas simmoses lensis. Ja sitt kun tule viimespyhä ehto, nii sitt ova' kaikk taas yhteses touhus, joka talon tarhas tavi' paukkuva ja nopo läntävä ja tyhji mämm'rovikoi o sitt vaan kontturi nurkis aika tavall, ja jostan talost o mämm keskenki loppunu.

Nii simmost see pääsjäne ol sitt sillon, ku mää olin tosa kahrentoist korvis, ja nee vanha ihmise jutteli' sillo, ette see ollu juur muuttunu heitinkä ijäläs miksikkä. Ja niitte vanhojen ku sitt sanota ain oikken tiätävä.

3. HELATUARSTA.

"Nii se o simmosell tavall ja sill viisill", sano Sarkniitu säpp, "ett tänäpä o sitt taas se helatuarsta-aatto, kun kaikk piika ja trenki' kantava olksäkkis luhtisänkky."

"Nii se o", sano Kestalo isänt, "ett se tapa o ollu koko maelma siu, mutt kyll see nyyki vaa olsis päre meijän talo flikoill, ku he' pysysisi alissänkys ku o näin kylm."

"Viis he' kylmäst välittävä", sano säpp, "kyll niit lämmyttäji saaran tänäpehto."

"Mistäs niit sitt tänäpehton paremi saaran ku muulastenka", räiskäs
Mari, "ei sunkan kukka simmosest vanhast leskest vaa hual kun tee ole."

"No no, älä ny' paha tykk, em mää itettän meinanu. Mutt mahta se ihme olla, jolle' sääki vaan tänäpehton tualt mäelourost jotta löör."

"Niin oikke", sanos isänt, "tänäpehton o sitt taas se helavalkjan polttaminenki. Ku simmosen tava sais jollan tappa enratuks, ku ne riivatu oli mennä vuankin kantane meijän pinohuanest oikke hyvi halvoi ainaki yhre syllä, jolle enemä."

"Em mää noitte olkkien pääll nyy niin pal ols räknäny, ei sunka hee niit se enemppä tarvinu' ku ett virkkimä saatti."

"Älä luul, vast sitt viimitteks niit oikken kannetankin, kun kohetetta ett saara väki muilt mäilt Talola mäell tulema. Ku menne vua määki istusi Ropako laron pääll ja muu oikken kaohot, kun koko Talola mäki ol niinkun tulimeri."

"Vai simmotti, em mää ol kaikist tietänykkä", sanos isänt, "ja em mää ol sinn koska viittiny' kattomanka mennä, mutt tänäpehto tarttis."

"Jaa'a," meinas Mari, ku hää ol nii vihanen, ku see säpp ol siin kannellu, "kaikk hankkulpussi' sinn ny' tänäpehto meinava mennä. Se o see paikk, ett mää ei men kuminka ollenka."

"Mihe es sää sitt mein mennä", sanos Juhani-faar, ku sattus juur tuleman tuppa.

"Nii", sanos Lempi, "siält tule toine rättäkitt, kyll ny' tuleva' taas kaikk asja' framill."

"Tiäräks tee isäntä mitä", sanos Juhani-faar, "ku noi' teijä Mari ja
Hessu ova' saanu vissi mättvahti vira."

"No ku he ova jo ussema ehto juasse' tuall pitki mätti ja koonu' kaikk kuivanu' krisu yhte."

"No see onki oikken tehty, siit määkin tykkäsisin, ku he' polttasisi ne' kuiva' krisu."

"Siit sais", sano Mari ja tälläs peukalsormes nänä päite ja pikku sormes faari päite.

"Hää näyttä ny' pitkä nänä", meinas faar, "mutt kyll hää jouttu viäl se lyhentämänki."

"Täälläkös sä vaa järmä noitte äijäjen kans, vaikk sun pit fällyi kantaman pirti lauvoll."

Sillo Mari peljästys, hyppäs tualill seisoma ja vät ylissänkyst fälly ja sitt alissänkyst samas ja menn juaste jalkka niitten kans pirtti. Ja sitt Kustava sanos:

"No kyll se ny' kysymättäkin tiättä, sanos Ulla-pappi, ett jokanen taivassen kohetta", vastas sihe Jus.

"Jaa kyll se on parast, ett mää tua vaan toise vaatte' kans, ett laiteta sija oorninki", sanos Mari, "tänäpehto onkin taas niinku ols kahlest päässy' kun päässe siält tuva sänkyst pois."

"Toisse luhtin kans tälletä, meill on kaks simmost vanha tuappi, simmost kun passa hyvi juur."

"Niin kyll heitin täytty saara'", sanos faar, "ku tuam vahto, nii o flikkojen tahto."

"Kyll tätä vaan pojakkin tahtova", sanos Alma, "kun tää on nii nätt ja haisseki niin kovi hyvält."

"Kui' sä tommosill piikoill ja trenkeill viiti' tällätä, mikse' sä pan vintkamari", sanos faar.

"Siäll ova' pöörä niin täys munelaissi murkrööni ja Anna-silmi", sanos
Matt. "O mulkin tällätty ja o oikken punast joukos."

"Niinku meijä lehmhaas o simmossi orjantappuri kun kukostava, mutte ollu' paljo", sanos Alma sihe.

"Ei Matill ol mittä muutaka lysti, hää o vaa yksinäs tuall toises tuvas, ei hää menn helavalkjall ja ei yhtikäs mihenkä."

"Ohhoh ku siäll ol hyvä sauna, nii ett mää oikke väsysi. Onk sull Hilma kaffe valmist, ku mä keski su laittama, kaaras sitt."

"Tiäräks sää mikä simmone on, ku on kyynärä karvast, pivoala paljast, syrämell se hyvä tekke ja perssell pal paremppa."

Jus ja Hessukin tuleva ny' sitt tyäst koti. Koht ku he faari hoksava, nii he ruppeva' kysymä, jos hää helavalkjall lehte.

"Sitä määki meinasi", sanos Jus, "ett mee' teenkin taas nii jyry valkja, ett se vättä kaikk pualas".

"Mutt ei ol hyvä halvoi otta", sanos Kustava, "ku äij lupas ite mäell kans tulla."

"Se o juttu, sano Jama, ku hän tule koti saunast ja jua piänen punsi, nii hä nukku niin kaunist mamma viäre, ette hän tiär maelma menost."

"Nii mutt kattokas Falkkila meell, siäll o oikke tervneliko' seippä nokas", sanos Lempi.

"Nii onki, mutt kuinas Talolalaise' tänä vua niin takatuupparei ova, ette viäl ollenka suittekka", meina Kustava.

"No palmikoit ny hiukseski, hyvä laps", sano ämänt, "ei sunka sää sinn ny vaa hiukse hasselas men."

"Nii mutte täst ol nii hyvä lehte' kans, kun toi äij tosa viäl kränkkistele."

"Men pääll vaa, ei hää suust mittä hual, mutt omi' flikojas hää vaan kiäls."

"Tuas Tilta viäl vähän kaffett, mee' teen täsä yhren pikkase naapuri isänän kans."

"No kyll se ny jo sais piisata, see o merkilist, ku joka juhla-aatto täytty vaa ain sen punsin kans tuhrata."

Mari nappas kaffepannu hellan päält, vei kamari ja kaas sitt pual kuppi vaan kummalleki. Sitt hän tul takas ja sanos:

"Isänt oliki jo aika pätkäs, kyll täst helavalkjall uskalta mennä." Siin samas hää loikat silmiläs uuniakkonast vähä sinn helavalkjan puale ja huus:

"Siunakkon ku siäll o iso valkja, mahtavaks nee' siäll Hessu ja mun krisunikin poltta."

"Voi voi sentä", sano Alma, "kyll tuall ols vähä lysti olla' ku uskalas mennä."

"Kyll mää se vanhastas tiärä, ette see pyytämisest paran, mutt jos mää koheta muuto mennä."

Mutt siin samas tul joku out tuppa, see ol Lintelööv. Nii ämänt avo kamari ove ja pääst Lintelöövi sinn. Ämänt sanos:

"Ny mä menen pyytämän ku Lintelööv o siäll, ett hän pruukka ain mun pualestan vasta."

"Ol vai, ei simmost saa' puhukka", sanos isänt, "ku heill o muutenki sinn simmonen kirnu."

"No onk se sitt mittä, jos hee' toho omall meell mensisi, ett totta vissi isoma' flika ny' kuminki menevä."

"Em mää piikoist tiär, mutte oma' flika vaan kuminka saa mennä", sanos isänt ja nous seisoma.

"Ist sää vaa ja ann flikkoje mennä, es sää sinn ite' kuminkan pääsisiskä."

Sitt Alma men tuppa ja ol siin kahrell pääll, ett menek hän taikk ei, mutt toise oli' sitt jo kaikk menny. Hä men kuistin kuutelema ja siäll kuulus sitt simmotti, niinku ols kymmene harmonikka soinu. Mattiki istus toisen tuvan kuistill ja kuutel sitä meno, ku siält mäelt kuulus. Sitt Alma kysys Matiltaki viäl ja sanos:

"No men vaa", sanos Matt, "ku sanota, ett see kutte pirä maan tappa, nii menkkö maast matka."

Siäll mäell ol sitt jo simmost älämä. Sinn oli jo kokounu' kans muilt mailt, Ammakolt, Kankarelt, Piintläst, Kyröst, Muntolast, Karvalast ja Riikolast ihmissi, ja Talolast sitt kans melkjäst kaikk nuar väki. Muill meill oli ny änä simmose vinsuvaise valkja', ku ol jätetty pahuure halttu ja lähretty' Talola meell, ku ol sihen totuttu. Siäll ol nii hyvä puitte saalis, kun Kestalon pinohuane ol juur mee all ja siäll pruukas ain olla munt kymment sylttä kuivi halvoi. Simmost nyyki ruvetti hunteraman, ku oli' kaikk krisu jo loppun poltettu, mitä ol viikoll kokko haalittu, ett ku sais vähä halvoi, mutte oikke arvettu niinku enne, ku ne' Kestalo flika oli' siäll.

Mutt sitt siäll sattus olema muutamppi simmossi vähä tuttavamppi poikki kutte juur flikoi peljäny. Nii nee meni' simmosse vähä hessumaisse joukko, kun pelasi' kortti vähän kaukemppa. Ne rupesi yllyttämä sitt ett:

No see ol niill niinku rasva, mutt tahrotti vaa oma Hessu menemä erell ett saattin tiättä misä ol simmone aljettu' pino. Mutt Jus vaarott sentä ett:

"Älä men, ei siit äijäst ol tiatto, ku se Lintelööv lehte pois, vaikk se äij tulsis tänn."

Mutte sitä kukka uskonu, kutte se ollu viäl koskan tapattunu ja sitt päätetti mennä ja tuara.

Tul simmonen töminä, katavi väretti juurinas ja tuattin kuivi krisui ja tuatti mitä sitt vaa vallall saatti. Ku ne' sitt kannetti valkjan pääll, nii siit tul niin taitamatone röykjö, ja sitt ku se ol juur parhamas tules, nii sitt se kaatus. Niin penssast huus yks:

Se oliki sitt se Sarkniitu säpp kutte ikä viäl ollu helavalkjall ollu. Niin kaikill tul syrän pivo ja pelko pöksys, kun tiäretti, ett se ol simmonen kantelpus ain ollu. Mutt sitt meinatti, ett se o auttamatont ny' ku siält mee alt kuulus jo ähkäpuhku, ku siält tul kymmenkunt simmost hessumaist poikka halvo' sylys.

"Kattokas noi vast miähi ova", sanos Alestuvan Kalle, "ku ova' Kyröst saakk tulle' tänn ja tuava viäl halvoikin tullesas."

"Taitava olla ain Joensuun Kumjost, siäll ku hyvä mättä o", sanos
Paturi nuar isänt.

Ne larotti simmotti risti sitt samall tavall, ikä joulaatton pruukattin puit totto latto.

Nii Riikola isänt tul viäl mäkke ylös ja ol ottanu' simmose hakotukin ku ol kol jalkka all ja meinas nosta' se sinn valkjan pääll. Mutt sitt ku Alma näk, ett see ol Mati hakotukk, nii hän pyys niin kovi ette sitä vaa saa' poltta. Nii he jätikki se sitt ja paiskasi yhten katavapenssas ja se sattusiki menemä juur pysty.

Mutt sitt ol nii suur valkja ett se oikke valas sinn ales pelloll saakk. Niin Paturi isänt sanos ett:

"Mää pirä ny ikä fouri virkka, ett kaikk flika ja poja yhten kassa vaa ja sitt ruveta jottan tekemä vaikk rinktanssi."

Mutte siit rinktansist tahtonu mittän tulla', ku simmose hessumaise' poja rupesi' paiskelema simmossi' piänemppi flikoi katavapenssais ja mihe vaa. Mutt sillo Alestuvan Kalle sano nii äkist:

Nii siält könse taas flikoi ja poikki ylös ja laolo' tullesas jotta simmost ruakotont laolu. Vaikke se senttä mittä nii ruakotont ollu, sitä pruukatti joskus purppuri härsysäki laola' sillon kutte harmunikka ollu.

Niin kaikk entine väki vähä sahtaus, ja he rupesi' kutiteleman, ku ne vaskjolaise' siin nii mylvisi.

Mutt taas siält katavitte joukost juaks joku, se ol joku niist pikku' trenkeist ja huus:

"Ny' tule piru paatti ja kaks ruuhe, ku noi halvo' tuli' toho ny juur larotuks ja ny' Kestalo isänt ja Juhani-faar könsivä mekke pitki ylös."

"Flika, flika, menkkä pian pakko", huus naapurin Kalle Kestalo flikoill. Sitt ne isännä' tuli' siält ja huusi hyvä ehtot koko väell.

"Kyll mää sitä meinasi ett tänn paremppi ihmissi kans tule ku mee oikken kauni valkja laito", sano Alestuvan Kalle.

"Komja o ain", sano Kestalo isänt, "halvoivaa ikä Aaprahami alttaris. Ja pässikin penssas, vaikk o sarvetoine ja koljalkane" ja siin samas isänt nappas se Mati hakotuki siält penssast ja pan seisoma valkjan pääll. Ku flika' se huamasi, ette pappa ollukkan pahall tuulell, nii heekki uskalsi jo tulla liki. Niin kaikk rupesi' tulema nii rohkiks ja rupesi' sitt vaa ikä tuttavuut tekemä niitte isäntien kans ja jolla ol viinpottukin poves ja hää rupes niill ryyppykin tarjoma. Mutte hee' sentä ottanu mutt ku istusi' sitt vaa sinn väe joukko. Kestalo isänt sano:

"Kyll tää oikjastas simmonen kaunis tapa o ja se o jotta simmost vanha muisto kans." Nii sitt kaikk tuli nii hohkesas ja rupesi' sanoma:

"Niin kyll mää ole vähä huan profeetaks", sanos Kestalo isänt, "mutt muu isoisän kuminkin praakas hene luulotas, ett se piräsis olema sitä muisto kun Piatar kiäls Jeesukse ja siin ol valkja, ku hää lämmittel. Mutt sitt mun tätivainan ol siin uskos, ett se merinteeras sitä, ku Vapattaja astus Öljymäe vuarelt ylös taevas."

"Nii oikke", sanos sitt Juhani-isänt, "ett kyll siin voi ollakki joku simmone alku, ja ihmise ova' kans simmossi, ett mihe hee vaa ens tottuva, nii siit ei he' sitt taas helposte luav."

"Jaa kyll mar mee' taas jo lährenki, kyll mee jo aikan ole ollukki helavalkjall." Sitt ne läksi ja kaikk tuli niinkun kimalaise ja sanosi':

Sitt ruvetti uurestas ajama valkjas niit halvoi, ku ol viäl siäll penssatten taka ja krisui, nii ett tul ilo oikke ylimilles.

"Kyll tää ny vaan tiättä jotta erinomast, ku meijä isänt on tullu' tänn helavalkjall ja ei hän koska enne ol ollu."

"Nii se läks ny' kaikk siit, ku se Lintelööv ol meill", sanos Lempi, "ja ei hän kehrannu' punssi juara ja ei nukkunu' sitt ja kaikk fiiraus."

"Älä siin uskos ol, ette see huamanu", sanos Jus, "huamas oikke, huamas oikke, ett sanosiki hää jotta ett siin halvoi o."

"Mutt mitäs näist maallisist", sano Hessu ja pist oikke aika katava sinn valkja ja taas tul kova pritin.

"Jaa'a, kyll se o simmonen paikk, ett kyll meijän täytty lehte pois, ennenku aurink nousse", sanos Lempi.

Piika ja trenki meni' sitt luhtisas ensmäst yät makkama. Ku he oli muutaman tunni maannu, nii ämänt kopist flikoi lypsämä. Trenki' sai maatta' suurukse ast, nee' kutte hevosten kans ollu mittän tekemist. Sitt ku syätti suurust tosa yhreksä aika nii isäntäkin tul tuppa väkketäs kattoma. Isänt sanos ett:

"Voikos kukka ny' kirkko mennä, kun koko yä o niin kollattu." Matt sanos sihe sitt:

"Nii ittestäs hyvä ihmine asja arva." Isänä suu men vähä naorun, ku hä huamas ett Matt hent vähä pistel ja sanos:

"Niin kun toi Juhani-isänt o niinku naskal, ku se o vähä ryypis, ja se sai munkin tonn meell viätellyks kiippemä, vaikk ol se sentä mukavaki, ett mää se huamasi, ette nee' kantelemise mittä valhei ollu, ett kyll siäll nyyki vaa meijä halvoi palo."

"Jaa mutt kyll tee ite' sentä oli' kaike hullump, kun tee luuli Mäti hakotukinkin pässiks ja nosti' se sinn valkjan pääll palama", sanos Alma.

"Noo", sanos isänt, "ku se kerra sinn ol traijattu, niin kyll mar se kuminki ols poltettu."

"Jaa kyll ne ova nii merkillissi, ku niitten kaikk pittä huamamanki", sanos Matt.

Se jutt loppus sitt vaa simmotti, ette siit tullu mittän piremppä poru täll kerrall. See ol simmost ku jos pata ols kattela soimanu, ku yht must kylk ol kummalaki.

Kirkko siit sitt läksi simmose vanhema ja lapse, mutte nuart väkke ollu helatuarstan pal Halikon kirkos ja niis luhtesas nee' sitt tavalisest oli' koko helatuarstan peevä, oli vähä väsyne, joku ol nukkunu, jollan trenkill ol vähä viinaki ja pistoovas sitä naapurin trenkeill ja siält luhtist kuulus välist simmost piänt laulu hyrinä.

Nii ja simmotti se sitt tavalisest loppus se helatuarsta. Ehto sentä välist mentti sinn meell, vaikke niittä valkja tehty, mutt mentti vaa sitä mäkket kattoma, siin miäles kuminki, ett siäll nähtin tuttavi ja joskus siäll pistetti vähän tansiksikin, ku sattus tulema hyvä harmunikanpelaja. Se tanssamine siäll Pepalo meell loppus kuminkin ku Juhani-faar anno sill nimen kiimatori ja sitä sitt vähä niinkun kavatetti.

4. HELUNTA.

"Tule taas se herttane helunta, ku nuarell vihrall vihrellä, tyttäre' kotin tuleva ja munaprotti keitetä."

"Mitäs se mittä enne maelma tarvitte, meina mää tänä vuankin taas yhren tiu muni mäskätä", sanos ämänt sihe.

"Nii mutt se pettikin tänä vua", sanos Matt, "ku sanota, ett tänä vuann tule nahkahelunta, ku ol pirttipääsjäne."

"Ei simmose vanha' paavi mittän tiär", räiskäs Mari, "ett ku nyyki o niin kuum jo, ett hiki tippu joka karva nokas."

"Niinpä, sitäpä määki meina, ett se pettä ny, kun pääsjäne ol kans melkjäst yht kuum ku nyyki."

"Nii ol se hyvä ett ilma lämpys", sanos Jus, "jos tämmöst ols piisanu, nii mää olsinkin tänäpehton tahtonu sijan tuppa jelle. Ole mar mä tään pualtoistviikko niin paleltunu, ett hamppa ova helisny' siäll luhtisänkys."

"Voi paha kurk, tommostaki juttu", sanos Mari, "kehta jutellakki nuar miäs parhamallas, mutt ku o nii laisk miäs ette viit flikastamanka mennä, makka siäll luhtisänkys vaa, niinku sika pahnois.

"Nii oikke, see ku syä puuron kans leippä, see on pualhull, ja see ku pautten kans, see on kokohull", sanos Kustava.

"Nii mutt ei sunka tee ol paleltunukka", sanos Hessu sihe, "kun tään pualtoist viikko on teijä luhtis keiny' poikki niinku säkki myllys."

"Kuulkkas tommost Hessu hassu Halikost, ku valhettele juur päi silmi", sanos Kustava.

"Mahtaks se nii valheka sentä olla", sanos ämänt, "ei Hessu valhe jälill ol juur pal päästy."

"Kyll mää yskä ymmärrä, vaikke mä' kröhi' taer", sanos Alma ja men pois tuvast.

"No oleks sä ny laerolas", sanos ämänt, "kuka hull ny juhlaatton kupparsauna mensis."

"No sitt onki mukava, ei mittä muut ku saa mennä sauna vaa, ja täsä o ne uure vihra' ku mää olin pärät niit lauvoniitus tekemäs."

"Kyll näkky kans ett ova' sun tekemiäs", sanos Lempi, "kosk vita' koht helttivä."

"Nii mutt, ku sä ole nii laisk kans, ette sää viit ja ek sä muist sitäkin ku Matt sano, ett nuare ihmisen täytty ol niinku väänetty vitt, ett sen täytty taippu mutte taittu, ja su vihrasittes ova simmossi ett taittuva mutte taivu."

"Juu ja nuara noihin täytty panna", sanos ämänt, "ett hajova ne muuton koht." Hilma men ottama Matin kaapist simmost hampuspintarin punet, ja sitt he rupesi niit Lempin kans yksis neuvois piuvama.

Ku he siin sitt juur tuhtasi niitte vihtatten kans, nii Juhani-faar tul pyytämä ett jos heijä väki pääsis kans meijä sauna.

"Kyll sinn tulla' saa, kyll siäll löyly piissa, vaikk huamelta' saakk", sanos ämänt. Sitt faar otta siit yhre vihra ja ruppe syynämä sitä sitoust.

"Jaa jaa", sanos Lempi, "lujapa se kruunukin tahto, kosk o raurasta porti ja visasta vahri."

"Kerra yks simmonen kulkkevaine äij juttel, ett Turu linnas ol kerra yks nii rahkoarpine vaht ja yks simmone fank, ku ols pois juur pian päässy linnast, nii hän kattos viäl sitä rautportti ja sitä rahkoarpist vahti ja sitt henen täytys sano ikä kiusall — vaikk kyll hää meinas, ett hää siit viäl jää linna: 'luja se kruunu tahto, ku o raurasta porti ja visasta vahri'."

"Vai nii, vai nii", sanos Juhani-faar, "ett kelppaks rahkoarpine linnavahriks, vaikke se pirull kelpp".

"Ei kelpp", sanos faar, "ett siit o simmonen tavaline sanantapa: 'es sää mull kelp, sano piru rahkoarpist'. Niin kyll niit o sanantavoi kaikelaisist asjoist. Joku sano tommosist vanhoist ämmistäkin ku ova' kovin pahoi ja vanhaks älävä, ett kutte tommone jo kualekka, ja sihe usse sanota, ett' Jumal ei pirä' kiirutt, mutt piru tiättä ain saavas'."

"Ei tee yhtikä välit, vaikk o suur juhla-aatto, ku rämä' kaikist fankeist ja piruist."

"Jaa ei mee ol ollu' saunas viäl", sanos faar, "kyll siäll sitt puhtaks tule kaikist pahoist juanist. Kirkk ja pirtt ova yhtläise' puhristushuane, kirkk puhrista sialu synnist ja saun ruumi."

"No menkkä ny vaa sanoma muarill, ett tee' pääse' sauna, meijä muu väki saa mennä' sitt päräs." Mutt Mari räiskäs ett:

"Ei sunka mee vaan tommosse sauna men mihen tommone äij mene ensmätteks, kyll tommosell äijäll o aikka olla vaikk koko yä."

"Nii mutt se o simmott kans, ette Mari ol hyvä mennä jelkke yhreksä sauna, ett siäll parkuva' piäne' poja' pirtin permano all heluntlaovanta."

Sitt faar otta köppis ja lehte töpöttämä, mutt hää sanoki, ett hän tulekin kaikke viimitteks, ett see henell meininkiki ol.

Nii Alma tule sisäll, ja henell on kaks perunkoppa keres, toises on kuusenkasvatuksi ja toises lehti riivitty.

"Kyll Vaskjoll kans pruukatti juhanneksen peevän tommotti lehti räppi ja tuattin koivui kokonaskin tuppa."

"Niin tääläkin pruukata mutt heluntan pruukata vaan paiska' permanoll lehti ja kuusenkasvatuksi."

"Jaa huame onkin taas äijä olla' trenkinä", sanos Hessu, "ku on lehti permanoll ja munaprotti pööräll."

Isäntäkin taas tule, hää o ollu saunas, o simmottin paitahiholas ja sanos siin sitt:

"Menkkä ny' kaunist luhtisas, ette tee men mihenkän pitkin kyli juaksema ett huamen täytty kirkko mennä."

"Niin kyll see sull ols välttämätöne joka pyhäki istu' kirkon penkis ja ei yksinäs heluntpeevän, ett sää jottan tulsi' tiätämä."

Sitt tule aika naor, koko talo väki naora, Mattiki viäl naora hyssyttä vaikke hää juur tavalisest pruukk naora. Isäntäki naoratta, mutt hän kysys sentä viäl Marilt:

"No kyll tee' see itekkin tiärä. Sanoko Alma, em mää viit sano änä mittä."

"Jaa'a kyll o vähän tiatto", sanos Matt, "kyll Minne taitta tiättä parema, vaikk kei vast neljät."

"Jaa mutt täytty kohetta", sanos Alma ja huus Minnen tuleman kamarist.
Minne tule sitt ja isänt kysys ett:

"Siin oltti ", sanos isänt, "kyll Minnell vaa sitteki ol pare tiato, ett henell ol jelje vaikke ollu jenest."

"Jassoo", sanos ämänt, "kello onki ny jo yhreksä, pankkas flika' puuro pööräll vaa ett päästä maat."

"Niin oikke", sanos Jus, "puurvatan kans sanotanki oleva helpomp maatta' kun perunvatan kans."

Sitt miähe meni' pöörä ympärs vaa, oti' puuluskan korist ja rupesi vätelemä ikä ennenki vaa. Ku he' sai' syäryks, nii Hessu sanos:

"Nii ja kyll mee' kans täält pian tule, mutt noi astja ova viäl pesemätt ja täytty lypsyastjakki viäl virutta."

"Menkkä tee muuto murhett maat vaa", sanos ämänt, "kyll oma flikakki saava nee' pestä."

"Kyll mä toin para sentän pese, see o niin karttunukki, ette sitä vähill vaevoill puhtaks saakka."

"No Lempi vika, mitä hä liikut nii huanost, kyll henell aikka o sitä kraappi vaikk huameltta' saakk."

Mutt ei Kustava sitt see enemä ämänä juttu kuutellu, mutt ku sai huiskun kettesäs ja rupes patta pesemä. Ja yksis neuvois kaikk tällätti reera. Sitt vast meni jokane yäsijalles, iso' flika vintt'kamari, Matt toissen tuppa, piika' toisse ja trenki' toisse luhti ja isänt ja ämänt lastes kans tupakamari, jokanen pani oves lukku ja vissi hee' sitt pysysikki se yä omall sijalas.

Mutt kun kell tul nel, nii tul uus hopp. Sitt komppuleeratti flika' taas lypsämä ja Alma lehmi ajama laitumell ja sitt laitetti simmonen tavaline suurus, kun pyhäpeevin pruukatti muutonki laitta. Hunteratti ett kuka kirkko mene ja päätettä ett Kustava ja Mari saava mennä ja Hessu kyytti, ja nii hee menikki sitt, ja oma' flika' sai vaskoi mennä juattama ahtes. Hee viipisi' siäll ahtes sitt melkjäst niin kauva, ett kirkostakin tultti, ja sitt ku he' tuli, nii heitill oli' kaikill iso' kukkaspuketi' keres, ku siäll ahtes kasvo munelaissi kukkassi. See ol oikjastas vaskhaka, mutt sitä kututti ahteks kans, ku se ol simmotti aviopellotte all. Siäll ol tervakukkassi, lehmäniisäi, härjäsilmi ja ol siin vähä rentukojaki ympärs ja vähä kastheinä joukos. Nee härjäsilmä olikki simmossi kukkassi, ett niist pruukatti tavalisest onnet koetell ku väretti noit hetuli yks ärältäs pois ja sanottin: 'papp, lukkar, kirst, talonpoik, tolppar'. Niit veretti järjestäs ja se ku jäi viimitteks nii sitt sai se arvose miähe. See kun tori pelkäs, nii silt sai sitt kans tiaron ku vät niit hetuli ja sanos: 'ei tori, juu tori, kyll tori, saa tori' ja sitt ol hyvä jos jäi viimitteks 'ei tori'.

"Niinpä", sanos Alma "ja mää jo meinasinki, ett kyll mää sentä olsisin pal miälemi vask ku ihmine."

"No sitä vaste, ett nee' saava' siäll vaan kipata' kukkaste joukos ja ei ol koska mittän torin pelkko."

"Voi voi kyll heitill on taas heitin pelkos, ja ku hee' hyppävä aera yli toise maan pääll nii ei sillon piis änä torika, pannan pian pää poikk.

"Nii oikke", meinas isänt, "mutt ihmisell o juur kans samalaine, kunne tee vaa mitä kiäletä, nii ei ol koska mittän torin pelkko, enemmän ku vaskalaka."

"Kyll mä tiärä, kyll mä kuuli, mutt mä tiärä seen kans vähä hyvi, ett se papp valhettel."

"No mitä se nyy ols valhetellu", sanos isänt. Hessu tul samas sisäll kans ja sanos:

"Ei Mari mistän tiär, hää nukkus koko aja, ett pää nuakkus niinku niska ols katkenu."

"Pir sää ny suus kii", sanos Mari, "kyll mä ny vähän torkkusin, ku mä nukkusi menne yän nii huanost, ku ne Jokikaustan poja' koliasi yäll niin taitamattomasi seinän taka."

"Kuulikkos Kustava teekkä mittä simmost humaust, vaikk papp nii sano ja tuulispääst ja mist se puhus, mutte mää vaa simmost kuullu, ei nähny."

"Jaha", sanos isänt, "kyll mää ymmärä, ett Mari on taasenki ollu haa-aeran taka, ku muu ova haas ollu." — — —

Ny' tälletä sitä pualpeeväst ja o sitä heluntamuistoruakka ku Mari miälest heluntat viätetä. Pööräll tuatti sitt kans nisust kakku, voit ja juusto ja palvattu liha.

Kaikk meni' paikolas istuman pöörä ympärs, miähe' pöörän taa penkill, flika' sitt pitkäll tualill pöörä ette.

"No no", sanos isänt, "jourutas ny vaa Mari juhlatas pitämän, toise' pistelevä muuten pohja."

"Niin kyll mutt kun tost kirkomenost o simmonen kiusaus ku nyyki o, ett piaks kalus mun kantpään auk."

"Se o oikke", sanos Matt, "ei pässi opetett, voitelisi' kans joskus piaksus, ette nee olisis niin kova ja kroppaune."

Sitt hä solmis piaksus yhte ja paiskas porston kontturi niät kolat ja sanos ett:

"Olkka siäll, ei mää teitti ennen tartt ennenku lunt maahan tule." Sitt hä lopultakin pääs syämä. Ku hää ei ollu' koska enne munaprotti syäny, nii ei hää hualinukkan toissi ruakki maista, mutt lykäs vaa luskas munaprotti. Mutt sitt ku hää ol pistäny' suuhu nii leuk lakasikin koht keikkumast.

"Jaa" sanos Mari ja heit luskas pööräll, "see kun kananpaskast tykkä, see syäkkön tota, mutte mää vaa hual." Sitt hää nappas kettesäs oikke suure sialihankappala ja sanos:

"Jaa kyll sää ole yht pimjä heluntan tavost ku munaprotti maust."
Jokane lakas syämäst ja ämänt sitt ihmettel ett:

Ku hee oli' peevälist syäny, nii ol tavalisest simmonen tapa ett mentti luhti. Sinn tul naapuritten piikoi ja trenkei kans. Joku sitt tälläs ittes maat ja nukkus ja sattus joskus nukkuma ain ehtos saakk. Jolla ol kortikki felis ja hee' pelasi vähän korttiki salapitte. Oma' flika meni' taas vintkamari ja sinn tul naapuri flikoi kans. Siäll he rupesi hunterama ett mihen kiikull tänäpehto mennä. Sitt meinatti ett kyll mar se on paras ett mennä Markun kiikull vaan, ku se on tosa kaike likempä.

Ja ku ehto tul niin tosa kahreksan paikoll rupesiki laulu kuuluma Markun kiikun pakalt. Sitt lykätti vintkamari akkon auk vanhan tava jelkken kun tiätti ette mihinkän kiikull sentä uskalet mennä. Ja ensmäne laol oliki sitt:

Laolusta, laolusta lakkini viätiin, vaikke mä laolanukka; sanotti flikkoja halavas, vaikke mä halanukka.

Mutt sitt siäll ol joku simmone joukos, ku rupes tahtoma ett mennän kiikun kans ylitte orre ett:

Nii Marku isänt meinas, ett mitäs tost ny' sitt nii suuri palkinoi tahrota, ett kyll hääki sitt piänen punsi antta. Se oliki sitt nii miälpäräne lupaus, ett sitt ol munt ku ols tahtonu' kohetta. Mutt siit sitt ruvetti risaman, kun kiikk ol niin täynö niit kun tahro kohetta, eik niit ols saanu' pois tulema. Nii Jus sano ett:

"Kyll mä teitin pois saan tulema" ja ott nalkin pois kiikust. Sitt tul simmone äläm: flika' huusi' 'siunakko, varjelkko', toise' taas ett 'seisot ny jo', ja siin samas kiikk ol juur tyhj. Ja sitt ne rupesi' kohettama. Ensmäseks Jus ja sitt niit ol ussemppaki simmost nuaremppa poikka, ku rupesi' kohettama, mutte nee' päässe'ku yhren taikk kaks tai ei sitäkä. Marku isänäll ol nii lysti, kutte kukkan päässy. Ja ne muu, niit ol vissj viis taikk kuuskymment henkke, istusi nii hissuksi siin sitt vaan kiiku ympärs. Kun keli rupes tulema jo ykstois, niin tul kauvemppa Kyröläissi ja Jokikaustalaissi, ja sitt Marku isänt rupes pilkka tekemä ja sanos ett:

"Meijän kyläs o sitt vähä huanoi miähi, ku mää lupasin punsi antta, jos joku mene kymmenen kertta yli orre ja ei kukkan päässy."

"No ei ne sitt hulluspitte olekka huanoi miähi", sanos Paturi isänt, hyppäs kiikulaorall ja kiärs viistoist kertta ympärs ja sitt hä rupes Marku isänält punsi pyytämä. Mutt Marku isänt ol niin pal kotossilmäne ja sanos:

Mutt sitt Paturi isänt men sinn katavitte joukko ja komphoijas siält viinpotu, he oli' se felisäs tuanu. Marku isänt huamas se, — mahroks hene ruveta miäl tekemä — ja sanos:

"Ja se o ain hyvä, kun tule omilas toime", sanos Paturi isänt ja ol vähä vihanen, kutte hää sitä luvattu palkintto saanu.

Simmotti siin kiikun pakall se yä sitt taas men ain aurinko noussu' saakk, riireltti ja oltti välill sovinos taas, kiikutti ja laoletti, ja em mää tiär kummott see sitt lopult ol keiny, mutt ku mää aamull häräsi, nii ol simmonen tohin, ette Markun kiikun pakall ol änä kun tolpa jeleli, ett mihen kiikk o mahrettu viär. Kestalo isänt ol sitt nii ilone ja sano ett:

Ku sitä sitt juteltti' heluntmaanantan tosa suurukse ajos, niin Peltola tul meill ja juttel ett:

"Ova ne' poja' sentä viiteljäi, ku määki näin tänäphuamelta varhan, ku Ammakon poja' traksisi' tota Markun kiikku Ammakoll." Ja se oliki se viiminen papuruakk sitt Markun kiikull, kunne isäntäkä sitt änä antanu uutt tehrä. Siit o ny vissin nelkymment vuat aikka, mutt se nimi o vaa viäl jälill ett se on kiikunpaka.

Vanhema ihmise oli' siit sitt nii ilossi, mutt nuarema oli' simmotti vähän tuiskelas ja sanosi':

"Kyll niit toissi o, mennän tänäpehto Villikkala ett siäll on pal pareki, siäll on kuushaarane ja o niit Kyrösäki usjamppi, mutt ei sinn viit oikke mennä', ku siäll o niit tappelpässei.

"Ja mutt mikä siin mahta olla", meinas Jus, "ku ne' kyröläise ain vihava' talolalaissi."

"No eks sä siit tiär", meinas Mari, "kun Talolas on pal kaunemppi flikoi, niin pojill tule ain keskenäs riit."

"Nii", sanos Lempi, "ett ymmärrä' sä see ny, ett meijä Marist nee' tappeleva."

"Haistaka huisku", sano Mari, "se on simmost pilkka, mutt jos mää sano, mist ne' tappeleva."

Sitt isänt tul taas tuppa, ja kaikkitte suu men ikä lukku. Hee rupesi' sitt taas hunterama siit kirkkomenost. Oma' flika kesketti sitt kirkko menemä, ja Matt men kyytti. Miäleläs hee sinn sitt menikki, hee' sai' siäll taas kaikk tuttavas nähr ja kuulla', kummottin toisis paikois ol helunta menny. Siäll sitt tul usevamppa käsky, tansejaki ols ollu munes paikas jos vaa ols tahtonu mennä, ja see menikin ku uskals.

Simmott nee helluntpeevä' sitt kulusikki, ei tullu yhtikä niin pal luetuks ei veisatuks, kun talvisin juhlill. Mutt raamatuselityksi sitt sentä ol melkjä joka ehto jossan talos. Ku Halikos ol sillo ain tavalisest kaks pappi, jolle toinen käriny, niin toinen kärkis. Sinn ol sitt lupa mennä, ei kukka vanhema' kiältäny lapsias raamatuselityksill menemäst. Mutt siinäki he' peti ittes, munt flikka ja poikka, ku he esti' kiikun pakall menemäst, träffasi' toises raamatuselitykses, vaikke he' siälläkä uskaltanu' puhuman keskenäs mennä, mutt kattomist ei voinu estä.

Simmose sorttissi ne helunta oli, vähä muuttelevaissi kyll eri vuasill mutt hyvin pal vaa samantapassi.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HALIKON HAKONISKAT 2 ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.www.moredirect.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.www.moredirect.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.www.moredirect.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.www.moredirect.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.www.moredirect.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.www.moredirect.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.www.moredirect.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.www.moredirect.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.